Aina silloin tällöin tulee katsottua omasta kokoelmastaan helmia kavereiden kanssa. Tällä kertaa katselun kohteena olikin sitten todellinen kulttihelmi suoraan Italiasta, Dellamorte Dellamore.
Francesco Dellamorte on hautausmaantyöntekijä jossain syrjässä sivistyksestä, keskellä ei mitään. Hänellä on uskollinen, hiukan jälkeen jäänyt työtoveri Gnaghi. Yhdessä he kummastelevat, kun kuolleet eivät meinaa pysyä haudoissaan. Jottei juoni jäisi liian yksinkertaiseksi, niin mukaan on lisätty rutkasti Dellamorte rakkauden etsimistä. Sääli vain, että miekkonen on impotentti. Eikä siinäkään vielä kaikki, kun pojat miettivät onko muuta maailmaa olemassa, niin juoni nousee todella moniulotteiseksi, ettei sitä saa millään avattua yhdellä katselukerralla.
Itse olen viime aikoina alkanut katsomaan italialaisia kauhuelokuvia, kun Japanikauhu tuppaa olemaan erittäin puuduttavaa. Italian kollegoissa minulle tärkeät asiat ovat kohdallaan. Gorea on kiitettävän paljon ja useimmiten se on vielä todella näyttävääkin, kuten juuri Dellamorte Dellamoressa.
Vaikka Dellamorte Dellamore on tehty Italian elokuvalaman aikaan, onnistuu se silti olemaan parasta mitä maassa on tehty vuosikausiin. Elokuva ei ole ollenkaan pelottava, joka on sen ainoa heikkous, kun kyseessä kuitenkin on osittain kauhuelokuva. Siinä missä pelottavuus loistaa poissaolollaan, loistaa komedia sitäkin kirkkaammin, elokuva on siis aivan järkyttävän hauska. Tätäkin on vaikea uskoa päällisin puolin, koska allekirjoittaneena en pidä Rupert Everettistä, mutta tässä leffassa sälli onnistuu olemaan aivan hiton hauska. Jottei meno yltyisi liian hauskaksi, Rupert Everett onnistuu olemaan vielä paikoitellen todella cool.
Ohjaaja Michele Soavi pitää alkuhaparointien jälkeen täydellisen, visuaalisesti erittäin kauniin kuvauksen hallitusti otteessaan, eikä hellitä tippaakaan ennen kuin elokuva on kokonaan ohi. Alkumetrien haparoinnista hyvänä esimerkkinä toimii järkyttävä musiikki, enkä nyt tarkoita, että se olisi mitenkään hyvä juttu. Onneksi loppua kohden musiikkikin tasaantuu ja katsojan on helppo nauttia zombieturpakäräjistä.
Dellamorte Dellamore on oiva esimerkki, siitä miten kauhuelokuva voi olla hauska, mutta samalla siinä on sanomaa ja romantiikkaa, joka jää usein liian hankalasti tulkittavaksi tämän genren elokuvissa. Tuttuun Italia-tyyliin romantiikka on lähinnä paljasta pintaa, mutta erittäin esteettistä sellaista, johon on liitetty upeita visuaalisia elementtejä. Visuaalisuus kannattaa ottaa vakavasti, sillä sen Soavi taitaa parhaiten hengissä olevista maanmiehistään. Näyttää siltä, että mestareiden opit ovat purreet miekkoseen, sillä Argenton ja Bavan kaltaiset maestrot ovat Soaville parhaat taidot opettaneet.
Tätä elokuvaa voi suositella kaikille, jotka pitävät elokuvataiteesta tai italialaisista kauhuelokuvista. Tälle elokuvalle ei tarvitse varauksia antaa. Sinut on kutsuttu hautumaalle, oppaanasi toimii Francesco Dellamorte.
nimimerkki: Tumppimies
