Irlantilaiset sukujuuret omaavat veljekset Barry (Burns), Patrick (McGlone) ja Jack McMullen (Mulcahy) pitävät yhtä vuosien vieriessä. Äiti lähti takaisin Irlantiin, kun poikien vihainen isäukko kuoli. Nyt veljeksistä vanhin, Jack, elelee onnellisessa avioliitossa, mutta sitten hän tekee epäonnistuneen valinnan, joka vyöryttää liiton kohti tuhoa. Sitoutumista pelkäävä Barry tapaa elämänsä naisen eikä tiedä, miten pitäisi toimia. Patrick on veljeksistä ainoa, joka on pystynyt pitämään itsessään katolisen uskon. Hänelle tulee elämässään pieni kriisi, kun talsiminen ihmissuhteiden viidakossa tuottaa pahoja ongelmatilanteita.
Woody Allenin teokset tulevat mieleen, kun katselee Edward Burnsin esikoisohjausta, joka toimi hyvänä lähtölaukauksena hepun filmiuralle. Mielenkiintoisen ihmissuhdepätkän ongelma on siinä, ettei ohjaaja ole Allenin tapainen mestari. Mukana on ihmissuhdekiemuroita ja kokeellista kikkailua. Dialogi on parhaimmillaan terävää, heikoimmillaan aika tylsää. Ideat ovat kliseisiä, eikä elokuvassa ole tavallaan mukana mitään uutta. Burns osaa kuitenkin kertoa tarinaa ja lopputuloksena on sympaattinen draamakomedia. Siirappisuus on vältetty ja kliseisetkin kohtaukset tuntuvat aika sujuvalta kerronnalta. Näyttelijät eivät ole mitään suuria lahjakkuuksia, mutta sopivat tähän leffaan.
Mukana on juonilankoja, joiden kehittäminen olisi voinut tuottaa hienompaa jälkeä. Katolilaisuus, veljeys ja surkean poika-isä-suhteen merkitys jäävät pinnalliselle käsittelytasolle. Tyylilajiksi on kuitenkin valittu romanttinen komedia, niinpä pääosaan pääsevät veljesten ihmissuhteet.
Veljekset McMullen on elämänmakuisuudessaan kiva katsomiskokemus. Se on hauska ja tärkeitä asioita käsittelevä, mutta ei se lopulta pahemmin kolahda. Lopputekstit tulevat ja niiden aikana katsoja haaveilee jo seuraavan elokuvan katsomisesta.
