Jos Tim Burton jonain synkkänä päivänä päättää tehdä alanvaihdoksen ja hypätä ohjaajanroolistaan vaikkapa karkkitehtailijaksi, se on iso menetys elokuvafaneille. Mutta mikäli Jalin ja suklaatehtaan sanomaan ja näkymään on uskominen, karkkikuorrutettu maailma sopii sekin tälle ohjaajaherralle. Eli eiköhän sama tuottelias nannatarjoilu jatkuisi silti.
Roald Dahlin sanansäilään hatarasti pohjaamassa seikkailussa Burton turvaa luottonäyttelijöihinsä: Johnny ”Jokaisen naisen päiväuni” Depp pääsee irrottelemaan hieman erilaisen roolin sulkeutuneena Willy Wonkana (lopputulos ei tavanomainen kiitettävä, mutta vähintään hyvä), Helena Bonham Carter sivuosailee ja pikkumies Deep Roy kiskaisee hauskan Oompa Loompa -tulkinnan. Eikä Christopher Lee ole mikään outo vierailijavalinta hänkään. Enemmän karsastusta aiheuttaa muutaman keskeiseen osaan päätyneen ”lapsitähden” harmaus sekä (Missiyttä mitenkään sortamatta!) Missi Pylen laimea läsnäolo. Onneksi kyseessä ei ole näyttelijöiden elokuva, vaan pukuloiston, yleisen visuaaliannin ja ohuehkon seikkailutarinoinnin riemuvoitto, jossa myös pahisoravat (hurjaa!) ja Danny Elfmanin laululuikautukset ovat isossa osassa.
On myönnettävä, että Jalin taianomaisen suklaatehtaan tarinan lapsekkuus, onttoon seikkailuleffarakenteeseen nojailu ja korostettu opettavaisuus tulevat pienoisina yllätyksinä, mutta pohdinnan jälkeen ne eivät ole lainkaan yllättäviä vetoja ilomielisten musikaalien ja lapsenmielisyyden parissa taiteilevalta ohjaajasedältä. Onhan Dahlin aikoinaan kynäilemä tarina ensin suodatettu Burtonin nykyisen hovikäsikirjoittaja Augustin (Big Fish, Corpse Bride sekä tuleva Frankenweenie) ajatelmien lävitse ja sitten koristeltu ohjaajan toimesta värikkäillä visuaalimakeisilla ja musikaalikarkeilla.
Siksipä kuuluun Hyvänmielen elokuvien koriin kuuluvaa rainaa ei tohdi sen suuremmin sohaista sen puutteista tai yksiulotteisuudesta, vaan hyväksyä leffa – ei varsinaisena lastenseikkailugenreen sijoittuvana välityönä, vaan – osana Burtonilaista leffakulttuuria. Sellaisena se on mitä mainioin siivu eksoottista sokolaatia, joka menee aiheuttamatta ähkyä tai ällötystä, mutta myöskään luomatta tarvetta saada toista palasta ihan heti.
