On synkeääkin synkeämpää, vaikka elellään iloisessa Amerikassa. Joku murhataan. Paikalle saapuu erikoistutkija (Robinson), joka metsästää natsia. Paikalliset ovat hämmentyneitä ja peloissaan. Heidän joukossaan piileksii mukamas natsiupseeri Franz Kindler, jonka tilillä on tämän uuden verityön lisäksi kasoittain muita. Silmukka kiristyy. Paljastaako väärintekijän herttainen vaimo hänet vai kuka?
Welles on loistava pääroolissaan, vaikka lipsuukin välillä komiikan puolelle. Hänen hypnoottinen olemuksensa suorastaan pakottaa seuraamaan filkkaa. Toista vastaavaa miestä ei tule eikä ole. Ei edes Robert De Niro paini samassa sarjassa (mikä nyt on havaittavissa ihan fyysisestikin…).
On tavallaan sääli antaa tämmöiselle klassikolle vaivaiset kolme pointsia. Niillekin syynä on vain herra Wellesin massiivinen läsnäolo ja (tahattoman?!) höperö loppukohtaus. Pojoja vähentäviin tekijöihin voidaan laskea mm. ohjaajalle epätyypillisen mutkaton tarina, kuivahko aihe ja vuosien nakertama esitystapa. Näihin seikkoihin voidaan pitää syypäänä tuotantoyhtiötä, joka ei halunnut antaa ohjaajalle juuri mitään vapauksia. Welles ei itsekään ollut tyytyväinen lopputulokseen, mutta antoi lopulta periksi.
