Surullisen kuuluisan Vietnamin sodan ensimmäinen suuri taistelu käytiin laaksossa, jolle myöhemmin annettiin nimeksi Kuoleman Laakso. Tositapahtumiin perustuva Olimme sotilaita kertoo tästä taistelusta, joka muodostui todelliseksi kolmen päivän helvetiksi everstiluutnantti Hal Mooren johtamille amerikkalaisjoukoille.
II maailmansodasta ja Vietnamin sodasta on tehty lukuisia elokuvia, mutta nämä aiheet eivät suinkaan ole silti vielä loppuunkoluttuja. Sodat pitävät sisällään miljoonia eri tarinoita ja kohtaloita, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi. Olimme sotilaita osoittautuu kuitenkin valitettavasti gloorianhakuiseksi amerikkalaiseepokseksi, jonka olisi toivonut jäävän sanomaltaan realistisempien sotatarinoiden jalkoihin.
Päällimmäiseksi tunteeksi tämän leffan katsomisen jälkeen jäi vahva epäilys tapahtumien todenmukaisuutta kohtaan. Tositapahtumiin perustuva elokuva kun ei välttämättä aina ole kirjaimellinen kuva totuudesta. Tämä leffa tekee jokaisesta amerikkalaissotilaasta rohkean sankarin ja etenkin Hal Mooresta elämääkin ylevämmän hahmon. Elokuvan lopussa esiintyvä Mooren repliikki “en koskaan anna itselleni anteeksi sitä, että niin moni mieheni kuoli, mutta minä jäin henkiin” kertoo paljon leffan välittämästä kuvasta. Mahdotonta on sitten sanoa onko kiusallisen räikeä rohkeuden ja sankariuden ylistäminen kirjoitettu suoraan Mooren kirjoittamaan kirjaan (johon Olimme sotilaita pohjautuu) vai ovatko elokuvantekijät luoneet itse tämän näkökulman hollywoodilaiseen tyyliin. Elokuvan nimeksi olisi sopinut hyvin hieman itsekehuinen Olimme sankareita.
Olimme sotilaita ei ole mikään huono elokuva, vaikka amerikkalaisväritteisyys sen uskottavuutta harmittavasti syökin. Taistelukohtaukset ovat värikkäitä ja mielenkiintoisia, vaikkeivat varsinaisesti mitään maata mullistavaa tarjoakaan. Sotaelokuvista diggaaville Olimme sotilaita tarjoaakin ihan kelpo perusviihdettä varsinkin mikäli osaa sopivasti suodattaa ärsyttävät elementit ja keskittyä pelkkään elokuvan katsomiseen ilman sen suurempia pohdintoja.
