Vinciä viedään kertoo nimessään kaiken. Kyseessähän on tavallinen Hollywood-ryöstöleffa, vai mitä? Eipäs olekaan, sillä tämä elokuva on puolalaista alkuperää. Siksi en tiedäkään, että pitäisikö olotilaa filmin nimen ilmestyessä ruutuun kuvata kiinnostuneeksi vai historiallisuudessa jopa juhlalliseksi, sillä ennen ole puolalaisia elokuvia nähnyt yhtäkään, ja ensikosketuksena näin Hollywood-vaikutteinen nimi antaa jopa hieman pelokkaan kuvan filmistä. Onhan eri eurooppalaisfilmienkin välillä eroja. Jos jenkki- ja brittikomedian pysty nokkeluustasolla erottamaan toisistaan, vaikka molemmissa maissa käytetään samaa kieltä, niin eiköhän myös löytyisi eroja puolalaisen ja muun länsimaalaisen elokuvan välillä?
Niinhän sitä voisi luulla. Kyseessä on hyvin tyypillinen ryöstöleffa, ja ohjaaja-käsikirjoittaja Juliusz Machulski onkin varmaan vain halunnut luoda kotimaisen vastineen Ocean’s Elevenin huumassa nousseen rikoselokuvien genren joukkoon. Vastaan tulee vaikeuksia jos jonkin tyylisiä, mutta nehän on tehty ylitettäviksi. Tässä ryöstäjäporukassa on tosin vain yksi charmikas kaveri, joka tietty on porukan pomo. Eikä ryöstäjäpoppoossa ole edes Otavan verran jäseniä, saati sitten yhtätoista.
Tapahtumat käynnistyvät, kun päähenkilö Robert ”Cuma” Cuminski (Wieckiewicz) pääsee ”sairautensa vuoksi toipumislomalle vankilasta” ja tämän pienen ulkoilmajaloittelun aikana haluaa varastaa Puolan kuuluisimman taulun, da Vincin maalaaman Neidon ja kärpän. Mukaan tarvitaan ainakin vanha kumppani, väärentäjä sekä aimo määrä nopeutta, nokkeluutta ja kanttia. Tämä taulu on nimittäin Puolan Mona Lisa, eikä sitä viedä olinpaikastaan krakovalaisesta museosta vain kävelemällä ovesta sisään ja kaappaamalla potrettia kainaloon.
Hauskasti alkusoinnulla käännetty suomenkielinen nimi saa elokuvan tosiaan kuulostamaan uskomattomalta edes takaisin juoksentelulta ja kameralla kikkailulta, mutta nämä epäonnistumisen elementit on osattu jättää väliin. Kovin vähän omaperäistä elokuva silti sisältää. Parhaiten se varmaan toimii niille, jotka haluavat oppia väärentämään vanhoja tauluja, tässäpä teille vinkkejä ja huomioon otettavia asioita. Entäs sitten niille, jotka haluavat varastaa taulun? Heille tämä elokuva ei ole sopiva oppikirjan korvike, sillä moni asia ryöstössä vaikuttaa olevan suoranaisen sattuman varassa. Lisäksi lopussa väännetään aivan liian monta koukkua, joista jo ensimmäiset riepottavat katsojaa liian sekaisin, kun uusia roolihenkilöitä lappaa loppukohtaukseen yli kaikkien hyväksyttävyysrajojen.
Wieckiewicz on roolissaan taitava, mutta roolit tai näyttelijät vähän kummeksuttavat. Toista hienoa roolisuoritusta ei oikein tahdo löytyä, ja yllättävän moni hahmoista päätyy komedialliseen (sivu)osaan. Vitseissä itsessään ei tosin ole suurempaa huomautettavaa. Tulee myös se tekijä tietoon, että miksi leffan nimi on Vinci eikä da Vinci. Toisaalta jutut hienoisella pakon omaisuudellaan muistuttavat leffan esikuvista.
Vincin vieminen tarjoaa ihan viihdyttävän sataminuuttisen, mutta tehokkaasti elokuva onnistuu siinä vain kerran. Elokuva eroaa pienen budjetin ja romanttisten puolalaismaisemien ohella vain hyvin vähän eroavaisuuksia amerikkalaiskumppaneistaan. Hyvää, muttei keskitasoa innostavampaa, sitähän on USA:n unelmien kylä täynnä. Ryöstöelokuvana leffa kuitenkin säilyttää mielenkiintonsa ja osittain jopa jännittävyytensä, edes sen yhden kerran.
