Jerry Bruckheimerin ja ohjaaja Michael Bayn ensimmäinen yhteinen tuotos, rahasampo nimeltä Bad boys – pahat pojat, valmistui vuonna 1995. Budjetti oli iso, mutta varsin heppoisa kaksikon tuoreimpiin megarymistelyihin. Pääosassa hääri räppäävä näyttelijä Will Smith, ja tulos on jo Bruckheimerin tyyliin älyvapaata menoa.
Bruckheimer, Bay ja Smith muodostavat leffassa lähestulkoon räiskintäkohelluksen pyhän kolminaisuuden, joka tarjoaa yllätyksetöntä menoa alusta loppuun saakka. Verrattuna vaikka seuraajaan The Rockiin, Bad boysin menokin on yllättävän laahaavaa ja katujen yliviileiden vesselien eli Smithin & Lawrencen matkaan mahtuu yllättävän monta haukottelupaussia.
Parhaimmat värinänsä elokuva poimii murhan silminnäkijä Julien (Tea Leoni) ja poliisiparin yhteistyöstä. Tilanne vaatii perheellistä Burnettia (Lawrence) esiintymään kollega Lowreyna (Smith) ja Lowreyta tuuraamaan Burnettia kotosalla. Kyllähän siinä pasmat sekoavat, kun naistenmies pistetään lasten kanssa turisemaan ja vaimostaan mustasukkainen sekä toisia naisia jännittävä kuulun naistenkaatajan saappaisiin.
Itse päämurheenkryyninä on Miamissa tapahtunut huumeryöstö, jossa poliisin takavarikoimat kamat on varastettu. Huumeryhmässä toimivat jo useaan otteeseen mainitut herrat joutuvat raatamaan saadakseen laitoksen maineen pelastettua. Sekä pidettyä vahingossa mukaan joutuneen kaunotar Julien hengissä.
Will Smith esittää samaa osaa äksättä kertaa. Äijä hymyilee ja juoksentelee hidastetuissa kuvissa pitkin Miamia. Jokaista asfalttiin lentämistä seuraa machomiehelle sopiva kommentti ja jälkiä ei sankariin jää mistään kolhusta. Martin Lawrencen hahmo on perhesuhteidensa takia paljon lämpimämpi, tosin hyvin tarkastihan tässä on herralle kaavailtu leffan hauskanpojan roolia. Tavoite onnistuu osittain. Teo ”Fox Mulderin vaimo” Leoni on välillä käsiraudoin poliisien auton ratissa kiinni, ja välillä hän ravaa halki katujen rosmot perässään. Yllättäen pahisten tarkka-ampujaosasto ei osu maaliin metristäkään ja pääpahis puhuu aksentilla…
Mainosalalta suurohjaajaksi hypähtäneen Bayn ohjaus on tuttuun tyyliin venyteltyä ja vain muutaman kerran vauhtiin yltyvää. Itse tarina on yhtä väljä kuin surkeassa Armageddonissa. Vain luotisade ja muutama läppä pitävät kaksituntisen tarinan hengissä.
Bad boys on juuri sitä mitä tuotemerkiksi jo muodostunut Jerry Bruckheimer tahtoo kansalle antaakin: räjähdysten täyttämää höpöhöpöseikkailua, jota voivat seurata myös ne, joilla ei aivoja ole. Ja mikäs siinä, kyllä tällaisen kohelluksen kertaalleen suodattaa. Toista erää en lähtisi yrittämään. Väsyhän siinä iskee.
