Kaunis mieli kertoo Nobel-palkitusta matemaatikosta John Nashista, skitsofreniasta kärsivästä miehestä, joka vaimonsa Alician kanssa yrittää selvitä sairaudestaan. Jos olet menestynyt ja vanha matemaatikko, jonka vaiherikas ja traaginen elämä kiinnostaa elokuvantekijöitä, niin älä valitse Ron Howardin kaltaisia ohjaajia tekemään elokuvaa elämästäsi. John Nash teki tämän virheen ja hänen elämästään tehtiin hyvin suosittu, mutta todellisuudessa kammottava elokuva.
Kaunis mieli voitti peräti neljä Oscaria kahdeksasta ehdokkuudesta. Erityisesti parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan pysti menivät totaalisen väärään osoitteeseen vuoden 2002 Oscar-seremoniassa. Kaunis mieli oli siis vuoden paras elokuva. No eivät muutkaan ehdokkaat mielestäni mitenkään erikoisempia teoksia olleet, mutta Kauniin mielen voitto tuntui suuremmalta rikokselta kuin Titanicin 11 voittoa, sillä ainakin Titanic kosketti edes vähäsen. Jos Nashin elämäntarinan olisi ohjannut joku tuntematon taide-elokuvien ohjaaja, niin elokuvasta olisi tullut ehkä laadukkaampi ja siirappisuus ei olisi pilannut koskettavuutta.
Russell Crowe on erittäin kehuttu näyttelijä, mutta minun mielestäni yliarvostettu. Ajoittain hän vetää oivan roolisuorituksen kuten L.A. Confidentalissa tai Master and Commanderissa, elokuvissa joihin hänen naamavärkkinsä sopii hyvin. Mutta joskus hän voi olla todella huono. Kauniissa mielessä Crowe on absoluuttisen väärässä roolissa. Esittäessään kärsivää matemaatikkoa hän on niin puiseva ja kammottava kun voi olla. Russellin ääni ja ilme eivät vakuuta. Elokuvan Nash kuulostaa ihan mieheltä, jota esittää macho-rooleissa maineensa luonut näyttelijä, joka haluaa tuoda esiin herkemmän puolensa. Esittäessään skitsofrenian kiduttamaa miesparkaa Crowe ei vakuuta kärsivän ilmeellään, vaan pikemminkin ärsyttää. Muissa rooleissa ei ollut valittamista. Ed Harris on hyvä kuten aina, ja Jennifer Connelly ei ole mitenkään hullumpi, tosin Oscar-pystiä hän ei olisi mielestäni ansainnut.
On elokuvassa hyviäkin puolia, ne tosin täytyy kaivaa mikroskoopilla esiin, mutta ne nostavat lopulta elokuvan kahden tähden arvoiseksi tekeleeksi. Nashin skitsofrenia oli oikeasti kuvattu erittäin taidokkaasti ja jopa nerokkaasti. Ainakin minua höynäytettiin, mikä on hyvä, sillä olen sellainen katsoja joka huomaa silmänräpäyksessä ennalta-arvattavat juonenkäänteet. Elokuvan suurin vahvuus olikin siinä ja voin siirtyä asiaan, joka ärsyttää minua kaikista eniten.
Kauniissa mielessä ei käsitellä ollenkaan Nashin väitettyä biseksuaalisuutta, antisemitismiä tai laitonta lasta. Leffa ei ole aiheeltaan mitenkään tylsä, niin kuin Howardin vuonna 1995 julkaistu surkea Apollo 13, mutta mielenkiintoni lopahti sitä nopeammin mitä elokuva eteni. Hollywoodissa tehdään joskus laatua, mutta pahin rikos mitä kyseisessä kaupunginosassa tehdyissä elokuvissa voi olla on ylisokerointi ja tahallinen tosiasioiden vääristäminen, jotta elokuva saavuttaisi suosiota. Kun Oliver Stonen Aleksanteri teki Aleksanteri Suuresta homon, katsojat kaikkosivat, mutta ainakin Olli kertoi totuuden. Howard ei edes yritä selvittää totuutta, vaan on taipunut suuryhtiöiden tahtoon. Hävetköön.
Menestyneen matemaatikon rankalle elämälle olisi voitu tehdä kunniaa tekemällä koskettava elokuva ilman ikävää ja pinnallista laskelmointia ja siirappisuutta. Sääli sinänsä, että Kaunis mieli on ruma elokuva.
nimimerkki: Nelisilmä
