Elokuvassa käsitellään seikkaa miten pienet seikat saattavat ratkaisevasti vaikuttaa elämän kulkuun. Leffassa leikitään siis ajatuksella, -mitä jos sittenkin… Aika erikoinen tapa vääntää juonta, mutta jotainhan on täytynyt vääntää.
Eräänä päivänä Helen saa kenkää duunistaan ja lähtee kotiin hieman aikaisemmin. Hän ei ehdi metroon ajoissa, joten kotona pettämistouhuissa häärävä poikaystävä pelastuu täpärästi kärähtämiseltä. No sitten laitetaan rinnakkaistarina liikkeelle (eli siis mitä jos), jossa Helen ehtiikin metroon ja saapu kivasti katselemaan poikaystävänsä touhuja “rysän päälle”. Sitten kerrotaan kahta rinnakkaista tarinaa ihmissuhdekoukeroineen ym. ym.
Idea sinänsä voisi olla toimivakin, mutta jokin mättää. Helenin koukerot eivät yksinkertaisesti vaan jaksa kiinnostaa saati innostaa. Toinen tarina menee päin helvettiä ja toinen vähän paremmin uusine miesystävineen. Silti minkäänlaiseen lopputulokseen ei oikein tahdota päästä. Tarinoiden tarkoitus jää vähän ilmaan ja lopun yhteennivoutuma tuntuu vähän typerältä.
Sliding doors on tylsää katseltavaa. Tarina on yllättävän tasapaksua puurtamista eivätkä ihmishahmot jaksa kiinnostaa. Totta Gwyneth Paltrowta on ilo katsella mutta kyllä mimmistä ainakin tässä pläjäyksessä sähäkkyys puuttuu.
