[I]Earthworm Jim[/I] on suorastaan arkkityyppi kulttikelpoisesta teoksesta. Sen tekninen toteutus ei hivele silmiä, mutta ei myöskään raavi ärsytyskynnystä ja se on jollain todellisuutta vääristävällä tavalla vinossa. Tässä tapauksessa humoristisesti vinossa, sillä hahmot ovat sekapäisiä, juonet epäloogisia ja meininki on muutenkin outoa ja luojankin (Doug TenNapel) tapaaminen sattuu sekalaisen kohelluksen keskellä.
Avaruudesta putosi supervoimat antava puku ja se sattui putoamaan kastemadon päälle. Kyseinen kastemato tunnetaan nimellä Jim (Dan Castellaneta) ja superpuvun lisävarusteina on sädepyssy ja taskuun mahtuva avaruusalus. Supersankari tarvitsee luonnollisesti apurin ja koiranpentu nimeltään Peter (Jeff Bennett) hoitaa sen osuuden, joskin hänellä on Hulkin tavoin tapa riehaantua ja iskeä kaikki pirstaleiksi. Jimin yksisuuntaisen romanttinen intressi on Insectikan prinsessa What’s-Her-Name (Kath Soucie) ja tietysti mukana on epämääräinen limanuljaska Snott (John Kassir). Vastapuolta ‘johtaa’ Insectikaa vallanhimoisesti tyrannisoiva kuningatar Slug-For-Butt (Andrea Martin) jonka koko nimi ei mahdu tähän artikkeliin. Sykkivällä, turvonneella, hikisellä, märkivällä ja epämuotoisella kuningattarella on luonnollisesti apurina avaruuspukuun pukeutuva lintu Psy-Crow (Jim Cummings) ja superpuvun luoja professori Monkey-For-A-Head (Charles Adler) ja tämän apina Professor-For-A-Head. Kaiken pahuuden ruumiillistaa Evil the Cat (Edward Hibbert), jonka juoni tuhota maailmankaikkeus ei ole kovinkaan pitkälle harkittu ja tietysti megalomaaninen kultakala Bob (Jim Cummings). Jokaisella supersankarilla on tietysti paha vastineensa ja Jimin sellainen (Dan Castellaneta) syntyi myrkkyjätteen ja valokopion tuloksena. Juonenkäänteet ovat siis järjettömiä ja
Koska henkilögalleria on mitä on ovat näyttelijät riemukkaan yliampuvassa vedossa. Dan Castellaneta on huutonauruhauska Jim joka ei neljästä aivostaan huolimatta todellakaan ole järjen jättiläinen ja jonka yleisin ratkaisu ongelmiin on mielipuolinen räiskiminen. Jeff Bennett ja Kath Soucie pysyvät varsin hillittyinä, sillä he sattuvat olemaan niitä tervejärkisimpiä persoonia ja eivät missään nimessä avuttomia.
Roistogalleria on silkkaa riemukkaan yliampuvuuden naurumekkalaa missä ei säästellä paukkuja. Dan Castellaneta vetää Jimin maneerit 11:n tuolle puolelle pahana Jiminä ja Andrea Martinin tietoisesti valittu sekopäisyys on nautinnollista. Charlie Adler repii paatoksellista hupia apinapäisenä hulluna tiedemiehenä jonka ongelmista pahin on hänen päänsä joka ei ole hänen täydessä hallinnassaan. Edward Hibbertin matalan leppoisa baritoni on jyrkkä vastakohta luihulle Evil the Catille joka suhtautuu jokaiseen vastoinkäymiseen stoalaisella tyyneydellä ja jonka kätyri (John Kassir) on varsin älyllinen ja tarkka. Jim Cummings kuitenkin kruunaa hupaisuuden megalomaanisena Bobina jonka suurin turhautumisen aihe on kalojen äärimmäisen vähäinen älykkyys. Sywän Etelän laahaavalla aksentilla sekoileva kultakala on kuitenkin silkkaa lämmittelyä epämääräisen lintumaiselle Psy-Crowlle jonka oveliin juoniin kuuluu mm. selostajan (Jeff Bennett) uhkaaminen molekyylien hajauttamisella, yleisölle puhuminen ja muutenkin nauruhermojen repiminen sekopäisillä repliikeillä.
Lyhyesti sanoen [I]Earthworm Jim[/I] on silkkaa kulttikamaa: se on vinossa, hauska eikä sitä tehty paljoa. Hykerryttävä dialogi ja absurdit juonet ovat pelkkä bonus. Lehmä ei osaa lentää, mutta se laskeutuu tarkasti.
