Tsotsi kertoo nuoresta jengijohtajasta Johannesburgin nurjalla puolella.
Tsotsi ja hänen kaverinsa tekevät rikoksia, pelaavat nopilla ja vähän elvistelevätkin siinä sivussa. Eräänä yönä Tsotsi menee yksin rötöstelemään ja varastaa auton – ja vahingossa vauvankin. Näin alkaa tarina Tsotsista ja vauvasta.
Sanon heti alkuun, että Tsotsi on mainio elokuva. Se ei ole maailman paras elokuva, mutta ansaitsi sille annetun Oscarin. Slummien elämä osataan näyttää todella koskettavasti ja aidosti. Eikä ihmekkään, sillä maisemat ovat aitoa kuvaa Johannesburgista. Väkivalta on realistista eikä sitä ole yritelty peittää, vaan se näytetään sellaisenaan.
Musiikki on hienoa aitoa afrikkalaista Kwaito-musiikkia ja muutenkin äänipuoli on moitteettomassa kunnossa. Näyttelijät puhuvat aitoa Tsotsitaalia. On hienoa, että tekijät ovat uskaltaneet tehdä näin epäkaupallisen elokuvan. Tekijät ovat osanneet käyttä kameraa hillitysti eivätkä ole sortuneet käsivaralla kuvaamiseen kovin usein.
Näyttelijätyö on läpikotaisin hienoa ja ammattitaitoista. Kaikissa kohtauksissa kohtauksissa ei ole käytetty oikeita näyttelijöitä vaan oikeita slummin asukkaita.
Tsotsi on koskettava kuvaus kaupungin nurjasta puolesta. Se vaikuttaa näyttelemisellään, äänimaailmallaan ja sillä, että se on tehty sydämellä.
