Katastrofielokuva 70-luvulta? Alkufiilikset ovat “Oh my God”-luokkaa. Heti leffan alussa nähdään kurttuinen Fred Astaire menossa valtaisaan lasitorniin, maailman korkeinpaan rakennukseen, jonka vihkiäisiä kohta tullaan viettämään. Samaan aikaan rakennuksen uumenissa havaitaan, että kappas, on teknisiä ongelmia. Itse “tönön” arkkitehti saapuu niitä pällistelemään ja toteaa, että on säästelty kustannuksissa ja koko pilvenpiirtäjä on hengenvaarallinen. So what, isot kihot haluavat pitää vihkiäisseremoniansa joka tapauksessa. Loppu onkin selvä. Paljon palavia ruumiita, räjähdyksiä ja kirkumista. Mielenkiintoisena (?) kuriositeettina nähdään
Kauniit ja rohkeat -sarjan Forresterien suvun äitiä esittävä Susan Flannery putoamassa (vähissä vaatteissa ja ilmileikeissä) huikeista korkeuksista.
Pääosiin on palkattu kaksi 70-luvulla huipulla ollutta miestähteä ja iki-ihana Faye Dunaway. Toki on hassua nähdä Paul Newman arkkitehtinä, varsinkin kun mies on vaikuttaa enemmän toimintasankarilta kuin harpinpyörittäjältä. Steve McQueen on palomies ja ihan kelpo sellainen onkin. Muitakin tähtiä on tukuttain ja kaikki saavat väännellä tuskasta infernossaan enemmän kuin tarpeeksi. Leffan pahiksena esiintyvä Richard Chamberlain ei tosin hallitse kuin kaksi ilmettä (hammastahnahymyilyn ja sen tavanomaisen “kuollut lahna” -katseen), mutta mitäpä tuosta. Hänen sijastaan voi kiinnittää huomionsa vaikka leffan lavastukseen. Tapetit ovat tosi kivoja ja tilat mukavan avaria.
Loppujen lopuksi kyseessä on ihan kelpo leffa, ei mikään huipputeos mutta kohtalaisen jännää ajanvietettä.
