John Rambo (Sylvester Stallone), hevoskasvattaja Arizonassa ja sotaveteraani on rauhassa. Siskontytär Gabrielle (Yvette Monreal) päättää neuvoista huolimatta käydä Meksikossa selvittämässä omia sukuasioitaan ja jää matkalle sattunaisista syistä. Siitähän ukko sisuuntuu, lähtee itse perään ja yritys järkipuheeseen johtaa vain tilanteen pahenemiseen. Rambo saa syyn olla vihainen ja näljäinen Tupexicon parittajalisma Victor Martinez (Óscar Jaenada) toimittaa kutsun hillitysti näljäiselle velipojalleen, Hugolle (Sergio Peris-Mencheta) saapua Rambon hevosfarmille Arizonassa. Perheasioista tajuava Hugo ottaa kaverinsa mukaan pippaloihin. Vanha [I]gringo[/I] on melkoisen kova bilettäjä sillä Rambon bileissä tarjoillaan bensaa ja vauhdilla liikkuvaa metallia ja kunniavieras saa erikoiskohtelun.
Adrian Grunberg on kuvauspaikan pomo, mutta käsikirjoituksesta parin kätyrin kanssa vastaava Stallone varmistaa elokuvan olevan tyly, raaka ja erittäin epähienovarainen. Kansainvälinen ihmiskauppa on viimeisen päälle vastenmielistä toimintaa ja ei todellakaan pyri siloittelemaan näkemystä. Veri lentää kaarissa ja Rambo niittaa tupexikolaiskonnia lähietäisyyden yllätyshyökkäyksillä ja huolellisesti valmistellulla taistelukentällä. Juoni ei tietenkään ole omalaatuisuuden riemuvoitto, mutta se on täysin riittävä oikeutus henkilökohtaisen vihan ajamalle väkivallalle.
Syltty Stallone on Rambo, sotaveteraani ja kivikovasti kyynisen näkemyksen omaava ukko. Hän joka päivä pitää pirunsa kurissa ja kun hän päästää ne valloilleen tulee selvää jälkeä. Yvette Monreal on viattomuuden ja hyvyyden malliesimerkki ja tämä joutuu näljäisten lismojen runtelemaksi ja se sattuu. Sergio Peris-Mencheta on se hillitty, ammattimainen roisto joka ei edes arvosta myyntiartikkeleitaan ja Óscar Jaenada on se kiukkuinen kelmi joka kannattaa nopeita ratkaisuja henkisen kidutuksen sijasta. Leffassa on siis ehdoton hyvä, ehdoton ja kaksipäinen Paha ja paha joka ainoastaan ohjautuu kohti päämäärää ja se päämäärä on pitää Paha erossa hyvästä ja tasata tili kun niin tapahtuu. Roolit ovat elokuvan ankea, säälimätön maailmankuva huomioiden erittäin toimivia.
John Rambon viimeinen luku on sävyltään tyly ja väkivallan suhteen ei todellakaan kainostella ja tupexikolaisten parittajalismojen kanssa ei diplomatia toimi ja Rambo itsekin saa sen oppia. Ainoastaan ihan lopussa on pieni kerronnallinen ryppy joka jättää Rambon saagan päätöslauseen harmillisen ontoksi.
