Ja tapahtuipa niinä toista maailmansotaa ryskyvinä päivinä, että Maria (Schygulla) meni naimisiin Hermanninsa (Löwitsch) kanssa. Vaikka päivä oli melkein yhtä dadaa ja pommitusta, oli heillä kivaa. Sitten sen Hermannin piti lähteä sotaan ja kadota. Ja nuorikko jäi ilman tukea ja turvaa. Mitäpä siinä tilanteessa naisenhupakko muuta keksii, kun myydä seuraansa henkensä pitimiksi? Eihän sota ole kuin mikä tahansa työ, josta mies palaisi takaisin joka ilta…
Fassbinderin tapa kuvata Marian tarinaa on voimakkaasti jonkinlaisen burleskin puolelle lipsuva. Tämä käy ilmi jo leffan alkukohtauksesta, jossa Hanna Schygullan tasaisen määrätietoisesti etenevä Maria saa Hermanninsa keskellä taistelutantereeksi muuttunutta kaupunkia. Esitystapa on yhtä aikaa sekä kiehtova että äärimmäisen häiritsevä. Asiaa ei tietenkään helpota Schygullan olemus, jossa on leffan valmistumisajankohdasta huolimatta outoa kasarihenkisyyttä ja useimpiin leffan tapahtumiin sopimatonta räikeyttä. Onneksi elokuva vilisee uskottavammin esitettyjä sivuhahmoja. Heidän joukkoonsa on pakko liittää myös Marian puoliso. (Häneen olisi ollut suotavaa keskittyä hiukan enemmänkin.) Klaus Löwitsch tulkitsee Hermannia hienovireisesti, eikä George Byrdin esittämä amerikkalainen Billkään lopulta ole kuin korkeintaan tasavertainen jössikkä hänen rinnallaan.
Pähkinään tungettuna: Erikoisella, fassbindermäisellä tavalla kerrottu sotadraama, jossa Maria Braunista varttuu vähän alkukohtauksen Mariaa vanhempi hupakko. Puhuttelevasti sotaa ja sen seurauksia käsittelevä raina. Sääli, että Hanna Schygulla on roolissaan lähtenyt revittelemään liiaksi.
