Ranska Toisen Maailmansodan aikaan. Brittiarmeija on saarroksissa Dunkerquessa ja Wehrmacht lähestyy. Miehet on evakuoitava turvaan ja koska laivaston itsensä resurssit eivät riitä on jokainen laiva, vene, kanootti, jolla, kajakki, uisko, lotja, jahti, haaksi, lossi, lautta ja kylähullun pesusoikko otettava käyttöön tehtävässä. [I]Moonstone[/I] on yksi niistä aluksista ja sen kapteeni on Dawson (Mark Rylance) poikineen (Tom Glynn-Carney) ja George (Barry Keoghan) uskoo olevansa hyödyksi. Rannalla yksi nimetön brittisotilas (Fionn Whitehead) yrittää selviytyä tilanteesta, ilmassa Farrier (Tom Hardy) kohtaa Luftwaffen Collinsin (Jack Lowden) avustuksella ja laivaston komentaja Bolton (Kenneth Branagh) on tilanteen paskometri aallonmurtajalla ja koko rähinä on kuvattu 70-milliselle filmille.
Christopher Nolan ohjaa ja kirjoittaa sotaleffaa isosta tapahtumasta, joten isoa ja eeppistä, monelle tasolle ja molemmille puolille sijoittuvaa kerrontaa odottaa joka katsoo tapahtumaketjua tasapuolisesta lintuperspektiivistä ja sisältää nimekkäitä persoonallisuuksia. Niin ei ole, sillä [I]Dunkirk[/I] on suorastaan minimalistinen ja unenomainen kuvaus massiivisesta operaatiosta ja jättää tapahtumiin tahallisia aukkoja. Dialogi on vähäistä ja ehdottomasti tilanteen vaatimaa puhetta ja luonnollisesti ranskalainen sotilas (Aneurin Barnard) puhuu ranskaa, joten niiden isojen sotaelokuvien jalanjälkiä seurataan oikeissa kohdissa. Räjähdyksiä, pyrotekniikkaa, Ahdin valtakunnan rajaloukkausta ja ilmataistelua on luvassa ja massiivinen ääniraita saa vatsan vääntelehtimään.
Näyttelijät tässä suorastaan unenomaisessa sotaleffassa ovat hyvin näkymättömiä, sillä hahmoilla ei ole aikaa isoon kehittymiseen tai muutokseen. Pelastettu sotilas (Cillian Murphy) on taistelun runtelema mieleltään, Mark Rylandin tulkinnassa kapteeni Dawson on uskomattoman rohkea ja empaattinen ukko ja tämän nuorempi miehistö ei ole yhtä kärsivällinen kuin hän, mutta se annettakoon anteeksi. Tom Hardy ja Jack Lowden ovat ammattitaitoisen rauhallisia lentäjiä jotka ovat avuttomia ilman asettaan ja Kenneth Branagh kertoo kasvoillaan pelkoa, helpotusta ja rohkeutta ja ei tarvitse dialogia selittämään että kaikkien pikku alusten saapuminen pudottaa paskometrin lukemia. Fionn Whitehead ja Aneurin Barnard ovat likaisia sotilaita ja ainoat saksalaiset ovat kasvottomia hahmoja.
Klassisesti eeppistä sotaelokuvaa etsivät saavat pettyä, mutta Nolan kertoo aiheesta omalaatuisilla, toimivilla ratkaisuilla ja rikkoo sotaelokuvan odotuksia. Lopputulosta on vaikea arvioida objektiivisesti, mutta dramaattisena kokemuksena [I]Dunkirk[/I] on erinomainen.
