Tuottajaporras todennäköisesti hihkui onnesta hetkenä, jolloin varmistui, että Mr. Kauhu aka Stephen King hyppäisi ohjaajaksi ja vääntäisi näkemyksensä omasta novellistaan Trucks. Hymy todennäköisesti leveni, kun vanha rockmies Stephen sai ylipuhuttua AC/DC:n vääntämään leffalle soundtrackia.
Luvassa oli siis riipivää kauhua ja rockia?
Ehei. Ehei.
Stephen King on ehkä kirjoittanut parikymmentä oikeasti koskettavaa ja jopa lähes pelottavaa kirjaa, katsonut satoja, tai jopa tuhansia, kauhuleffoja, toiminut käsikirjoittajana… mutta ohjaajantaitoa kirjailijaheebolla ei ole lainkaan! Jo alku kertoo sen mitä tuleman pitää: mystinen komeetanhäntä ja maapallo koskettavat toisiaan, ja kosminen säteily pistää tekniikan ihmistä vastaan muutamaksi päiväksi. Kunhan erittäin irralliset alun tappokohtaukset (siis niinq kuinka monella tapaa ihminen voi niinq kuolla koneen toimesta!) on saatu suoritettua, stoori jämähtää paikalleen kuin kuulussa koirakauhiksessa Cujo. Kyseisessä pätkässähän pahis eli supermakee doggy on suunnilleen yhtä pelottava kuin naapurin chihuahua syömässä Sertiä omassa nurkassaan. Tällä kertaa ilkimysten rooliin pääsevät alkuperäisteoksen hengessä rekat, jotka piirittävät syrjäkylän rekkapysäkin. Siitä eteenpäin koko leffa on yhtä painajaista, ei pelottavaa, vaan tylsää, koomisen masentavaa kertomusta siitä kuinka Emilio Estevez ravaa päättömästi ympäri ruutua.
Maximum Overdrive on niin camppia, ettei se edes ansaitse pisteitä huonoudestaan. Naurun ja myötähäpeänkyyneleen välimatka ei ole pitkä. Jotakin Kingin organisointikyvystä kertoo se, että kuvauksissa koettiin monta onnettomuutta, joissa ihmishenkien menetykset olivat lähellä. Epäonnistuneen kuvausasettelun seurauksena mm. kuvausryhmässä työskennellyt mr. Nannuzzi menetti silmänsä. Tosielämän kauhua… jota ei itse filmille ole tallentunut lainkaan.
Emilio Estevez on kokonaan oma lukunsa. Herttileijaa! Onko yhtä rasvaisia kommentteja ja tilanteeseen sopimattomia ilmeitä nähtykään! Emilio En-ole-Sheen-vaan-Estevez luulee selvästi olevansa Bumtsibumin kuvauksissa veikeänä naminami-setänä ja siinähän sitä sitten ollaan. Razzie-patsasta ei tullut, mutta Arsi voi lahjoittaa Emilio-patsaan kunnianosoituksena huonoimmasta miespääosasta ikinä.
(laannu, kiukku, laannu… sehän oli vain leffa…)
Niin. Maximum Overdrive on vain leffa, mutta leffahulluna Kingin täytyisi ymmärtää, että ohjaajaksi siirtyminen olisi vaatinut muutakin kuin kykyä lyödä ruudulle omia lempiaiheita (pahat autot, rynkyllä tulitettu talo, räjähdykset, baseball-matsi, auto-onnettomuus…) irrallisina ja camppina. Maximum Overdrive ei ole edes leffa, vaan kokoelma isoja räjähdyksiä ja b-luokan näyttelijöitä. Stuntit ovat lievästi sanottuna ahterista ja sankariemme käymä kranaatinheitinsota se vasta onkin jotakin: kertakäyttöheittimillä sarjatulta ja vieläpä ilman takavaara-aluetta!
Vähissä ovat positiiviset puolet, mutta pakko viimeisen kappaleen kunniaksi on mainita, että 1) paikoin rakenne yritti hapuilla mainion Teloittajat-kirjan (Bachman-nimellä kirjoitettu) suunnalle, 2) Stephen Kingin alussa suorittaman cameon sentään muistaa ei-negatiivisissa merkeissä ja 3) Maximum Overdrive on kaikella todennäköisyydellä Kingin ainoaksi jäävä ohjaus (helpotuksen huoahdus).
Tätä kirjoittaessaan Arsi puristaa Stephen King –kirjaa rintaansa vasten ja yrittää vannoa, että sattuuhan niitä virheitä kaikille. Jopa Hohdon ja Vihreän mailin luoneille.
