Tervetuloa hautausmaalle, johon Amerikan unelma on laskettu lepoon. Maa, jossa on ikuinen talvi. Täällä joko selviää tai luovuttaa – onnella ei ole pelissä sanan valtaa, kertoo elokuvan päähenkilö Cory Lambert (Jeremy Renner), liittovaltion agentti, jonka virkavastuulla on villieläinten metsästäminen. Kun hänet kutsutaan Amerikan intiaanien reservaatille ottamaan pari vuorileijonaa hengiltä, törmää hän sattumalta nuoren naisen raatoon. Surmat reservaattialueella kuuluvat FBIn toimivaltaan. Paikalle raahautuu nuori agentti Jane Banner (Elizabeth Olsen).
Taylor Sheridan on mies, joka on lyhyessä ajassa muodostunut unohdettujen ihmisten puolestapuhujaksi. Hänen kaikki käsikirjoituksensa sijoittuvat takamaille, jossa hahmojen on pärjättävä omalla luonteenlujuudellaan. Sicario oli veret seisauttava jännitysnäytelmä oikeuden ja moraalin suhteesta toisiinsa. Hell or High Water oli kärsimysnäytelmä maailman hylkäämistä miehistä, joilla ei ollut mitään menetettävää. Wind River on näytelmä tasapainosta. Tasapainosta ihmisen ja luonnon välillä. Tasapainosta avun pyytämisen ja itse pärjäämisen välillä. Tasapainosta paikalleen jäämisen ja pakoon juoksemisen välillä.
Keskeinen kohtaus, avain elokuvan tulkitsemiseen, tulee jo ennen finaalia. Siinä mies ja nainen makaavat vuoteessa ja haaveilevat paikasta, johon muuttaisivat yhdessä tulevaisuudessa. He harkitsevat New Yorkia… ei, liian sementtinen, liian täynnä rikoksia. He harkitsevat Chicagoa… ei, ei eroa mitenkään New Yorkista – muuta kuin kylmyysasteissa. Sitten he päätyvät haaveilemaan pienestä paikkakunnasta Kaliforniassa, vuorten suojassa. Tälle onnen tyyssijalle he antavat muitakin määreitä – yhteisön määrittävän kyläkirkon ja puussa kasvavan appelsiinin mehukkuuden, lasten naurun ja ventovieraiden ystävälliset hymyt. Lopulta, heidän haaveissaan ei olekaan mikään oikea paikka. He haaveilevat paremmasta huomisesta, jostain fantasiasta, mitä ei lopulta ole olemassa. Tässä heijastuu ihmisyyden perimmäinen konflikti. Kuvittelemme kaikki, että huomenna elämämme muuttuu paremmaksi. Kaikki murheet ovat poissa ja mikään ei ole enää huonosti.
Sheridanin kynäilemille hahmoille tekisi usein mieli sanoa, että lähtekää. Lähtekää maille, joissa on paremmat mahdollisuudet. Jättäkää kurja entinen elämänne taaksenne. Haluaisimme sanoa heille näin, vaikka tiedämme, ettei se ole mahdollista. Itse pidän kauniina sitä, että Sheridan ei koskaan aliarvioi ihmisen juurten tärkeyttä. Hän ei koskaan halveksi hahmojaan tai heiluttele heidän edessään turhia MacGuffineita. Hän on paljon kiinnostuneempi porautumaan syvälle kiinni ihmisen psyykeeseen ja tutkimaan, mikä motivoi ihmistä elämässään.
Mikään hänen elokuvissaan ei ole myöskään sattumaa. Hän rakentaa intensiivisen tunnelman hienovaraisista palasista. Hän pitää katsojan keskittyneenä elokuvaansa paljastamalla siitä asian kerrallaan. Skismaa hän hakee tematiikalla naisagentista taistelemassa jyrkkää ja perinteistä miesvaltaista hiljaisuutta vastaan. Myötätunto kohtaa järkkymättömyyden. Elizabeth Olsenin suora ja rehellinen roolityö paljastaa empaattisuuden ravistavan voiman paikassa, jossa jokainen taistelee omaa jähmeyttään vastaan. Jeremy Renner tekee uraamäärittävän roolityön tulkitessaan tematiikkaa anteeksiannon ja selvitymisen roolista julmuuden ja luovuttamisen maailmassa.
Ei ole sattumaa, että elokuva sijoittuu jääkylmään Wyomingin osavaltioon, jossa kaikkialle on pitkä matka. Siellä yksinäisyydessä oma varjo tuntuu vainoavalta taakalta kaikkivoipaisen tyhjyyden rinnalla. Seistessä valkoisen erämaan keskellä, varmasti tuntee itsensä vuoren kokoiseksi. Hahmojen suhde tähän maailmaan on hyvin kytköksissä juoneen. Antagonistiksi muodostuu teeskentelevä ihmisego, josta tulee liian ylpeä hyväksyäkseen oman heikkoutensa.
Jos vain vahvat selviävät, mitä se tarkoittaa heikoille? Siihen Sheridan on kaikkein kiinnostunein antamaan vastauksen. Samalla lailla kuin kuvittelemme löytävämme paremman elämän muualta, samallalailla me uhriudumme olosuhteidemme armoille. Kuvittelemme, että äänekkäin on aina oikeassa. Luulemme, että paperitalot ovat kestäviä. Leikkikuninkaat valtaapitäviä. Kissankulta arvokasta. Ja että vain minulla on väliä. Kun oikeasti heikkoutta ei ole pyytää apua. Vahvuutta ei ole unohtaa. Sudet eivät tapa epäonnisia, vaan heikkoja peuroja.
