Eevi asuu Ami-siskonsa luona oman kämpän löytämiseen asti, mutta ei hänellä tietenkään ole mitään aikomustakaan hakea asuntoa. Eräänä päivänä Amille riittää ja Eevi joutuu lähtemään ulos talosta. Tunnekuohuissa siskon tempuista Eevi varasta Amin auton ja lähtee tien päälle muovikassi mukanansa. Sitten eräs onneton astuu kyytiin…
Kun normaalille ihmiselle sanotaan “ei”, niin se aina hieman kirpaisee, mutta se olo lähtee hyvin pian pois. Auli Mantilan esikoispitkän päähenkilö Eevi ei kestä tilannetta, jolloin hänelle sanotaan “ei”, vaan siitä tulee kohtalokkaat seuraukset. Tietääkseni kansainvälisestä kunniasta aikoinaan nauttinut Neitoperho on varsin raju kuvaus tuosta raivokkaasta omistushalusta. Kerronta on turhia selittämätöntä ja valmiiksi pureskelematonta. Filmin rankkuudesta huolimatta se ei sorru ikävään synkistelyyn, vaan on ilmapiiriltään yllättävän valoisa. Äskeisen lauseen perusteella kyseessä on siis taattua Mantilaa.
Mantilan uusin, Ystäväni Henry, oli yksi viime vuoden parhaista elokuvista, mutta ei Mantilan jälki ollut ollenkaan huonoa ennen tuota hienoa lapsuuskuvausta. Vuonna 2000 ilmestynyt Pelon maantiede oli hieman feministinen kertomus miesten vallitsemasta maailmasta, mihin Mantila loi tuorehkon näkökulman. Neitoperho on jälkimmäisiä elokuvia yksinkertaisempi sekä ehkä jopa vähän rajumpi ja kylmempi elokuva. Mantila kiinnittää kuitenkin muiden ohjaustensa tapaan katsojansa mielenkiinnon ja tarjoaa samalla erittäin antoisan elokuvatuokion. Neitoperho on ehdottomasti 1990-luvun suomalaista elokuvaa parhaimmillaan.
Leea Klemolan erittäin vahva roolisuoritus Eevinä on pläjäyksen todellinen tukipylväs. Muutkin näyttelijät ovat luontevia rooleissaan, mutta Klemola saa kuitenkin suurimmat kehut. Ulkokuori sekä sisältö ovat molemmat kunnossa, mutta kuitenkin tässä on jotain mikä ei miellytä. Todella hyvä leffa on joka tapauksessa kyseessä, mutta ehkä tämä oli mielentilaani hieman liian rankka. Suomalaisen elokuvan merkkiteoksia ehdottomasti ja Mantila on samalla myös yksi suomalaisen elokuvan merkkihenkilöistä. Neljä tähteä tulee ihan ansaitusti. Minään viihdepläjäyksenä tätä on turha alkaa katsomaan. Kevyehköön perjantai-iltaan tai jätkäporukan kokoontumisiin kannattaa valita joku ihan muu leffa.
