Edellisessä osassa ninjakilpparit Leonardo, Donatello, Rafael ja Michelangelo tönäisivät Silppurin, Jalka-klaanin johtajan, katolta alas suoraan roska-auton lavalle. Tietenkään Silppuri ei tuhoutunut, vaan ajautui roskien mukana suoraan kaatopaikalle. Hän kokoaa jälleen klaaninsa kostoa varten, ja tällä kertaa varmistaakseen kilppareiden kuoleman, hän hautoo mielessään mitä inhottavimpia juonia.
Turtlesit ovat aina lämmittäneet sydäntäni, samoin humoristiset toimintaelokuvat. Kun nämä kaksi asiaa yhdistetään, saadaan aikaan Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat 2: Mönjän Salaisuus, joka on kuitenkin suoraan sanottuna täyttä roskaa – mutta siinähän sen vetovoima onkin. Budjetti pieni, kilppareiden ja pahismutanttien puvut ovat todella epärealistisia ja alkeellisen näköisiä, näyttelijät tuikituntemattomia ja kokemattomia, samoin ohjaaja… eli siis ehtaa 90-luvun roskaa.
Kuten jo sanoin, näyttelijät ovat surkeita. Mutta toisaalta, kun ajattelee asiaa tarkemmin, niin kilppareiden sekoiluja katsoo oikein mielellään. Syynä on luultavasti se, että oikeat näytteljät on kätketty huvittavien kilpparipukujen alle. Toimintakohtauksia leffassa piisaa, ja pätkä alkaakin nostalgisesti ja jämäkästi, kun kilpparit ja teksti “Teenage Mutant Ninja Turtles 2: The Secret of the Ooze” pomppaavat kirjaimellisesti ruutuun. Tätä seuraa pikkurikollisten mättö pienehkössä kauppakeskuksessa…ahh. Voi niitä aikoja, kun kelasin “turhat” kohtaukset pois ja katsoin kaikki elokuvan toimintakohtaukset monta kertaa putkeen, aina joka kerralla hihitellen ja hymyillen. Suosikkini oli ehdottomasti loppukohtaus discossa, jossa turtlesit pieksivät Jalka-ninjoja samalla, kun Van Ice räppäsi taustalla.
Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat 2: Möjän salaisuus on vähintäänkin pakkokatsonta kaikille niille, joiden lapsuudessa Turtlesit olivat ne kovimmat sankarit. Ei ole vielä menettänyt tehoaan, ja tuskin tulee koskaan menettämäänkään.
