Keskisarjan nyrkkeilijä Jake Lamotta (De Niro) ei ole mikään helppo ihminen. Hän on sairaalloisen mustasukkainen, itsepäinen, röyhkeä, eikä kunnioita mitään tai ketään. Hänen pikkuveljensä Joey (Pesci) on hänen managerinsa ja tekee parhaansa järjestääkseen veljelleen otteluita. Jakea raivostuttaa se tosiasia, että hän ei pääse ottelemaan mestaruudesta. Nalkuttava vaimokin vaihtuu kauniiseen ja nuorempaan Vickyyn (Moriarty) joka on heidän tavatessa vasta 15-vuotias. Ajan kasvaessa Lamottan raivo ja elukkamainen vimma tekee hänestä paitsi keskisarjan mestarin, myös ajaa hänen läheisensä, rakkaansa irti hänestä. Luovuttuaan urastaan Jake pystyy pitämään itsensä leivän syrjässä klubi-isäntänä ja koomikkona.
“[]I don’t trust nobody. [/I]”
Martin Scorsesen nyrkkeilyeepos ja aikanaan uran joutsenlauluksi tarkoitettu Raging Bull iskee lujaa. Mustavalkoinen kuvaus jota ajoittain rytmittävät värilliselle kaitafilmille tehdyt otokset joissa näkee että raaka, riitaisa ja paranoidi Jake osaa myös rakastaa ja hullutella. Suoran elämäkerran ja urheilukuvauksen sijasta kyseessä on brutaalin rehellinen ihmiskuvaus Bronxin Härästä joka otteli koska hänen sisäinen raivonsa oli häntä itseään. Mardik Martinin käsikirjoitus kävi kovaa uusintakirjoitusta Paul Schraderin ja myöhemmin Scorsesen itsensä kautta, ja olipa itse Raivo Härkä Jake Lamottakin konsulttina ja huhun mukaan oli suuresti liikuttunut teoksesta.
“[I]Try little more fucking and little less eating. [/I]”
Jos Scorsese iski koko vimmallaan elokuvaan niin samoin tekee De Niro. Aluksi huippukuntoon treenannut näyttelijä lihotti itsensä ennätystuloksella vanhaksi ja oli läheisessä kontaktissa Lamottan kanssa ollakseen mahdollisimman autenttinen. Draamakohtauksien suoraviivainen raaka verbaalisuus ja julmuus, ja lopussa väsynyt ja ulkomuodosta päätellen ruoasta pitävä Lamotta lyövät kättä ottelukohtauksien tarkan ja julman brutaalisuuden kanssa. Lopullinen ottelukohtaus, missä kuudetta kertaa kohtaavat Lamotta ja Sugar Ray Robinson (Johnny Barnes), on ilmiselvää itserankaisua julmalle nyrkkeilijälle jonka tuhoon johtava elämä ajaa häntä takaa ja lopulta saa kiinni. Mutta epäonnekseen Raivo härkä ei ole enää yhtä vahva kuin ennen ja joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset ja ennen kaikkea itsensä. Kuitenkin tuhosta aukeaa tie moraaliseen pelastukseen. De Niro ei näyttele Jake Lamottaa – hän on Jake Lamotta tämän heikoissa ja hyvissäkin hetkissä.
“[I]You fat fuck. Look at you. [/I]”
Vaikka De Niro Oscar-arvoisesti rähjää, raivoaa, itkee ja iskee roolinsa läpi, myös Joe Pesci tekee vahvaa työtä moottoriturpaisena Joeyna ja luo uskottavan illuusion miehestä joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää veljensä hulluutta ja oikkuja. Cathy Moriarty on myös vahva roolissaan Vickynä jonka avioliitto ei takuulla ole helppo. Silti hänkin on ilmiselvästi vahva ja kovapäinen persoona, koska kesti Lamotan kaltaista raivopäätä yli vuosikymmenen.
“[I]Never got me down. [/I]”
Väkivaltaisen, itsekkään, oikukkaan ja itsepäisen Lamotan tarinan päästessä loppuun on kuitenkin pakko kunnioittaa tuota härkäpäätä ja hänen vakaumustaan elää. Helppoa se ei ollut hänelle eikä takuulla kenellekään hänen lähellä, mutta jopa niinkin epämiellyttävä ihminen, kuin Jake Lamotta ansaitsee kunnioituksemme. Onko kyseessä hyvä elokuva. Ei. Kuin raivo härkä on elokuva joka Jake Lamottaa lainaten “I’m the boss. “
