Chucky se ei sitten millään kuole. Tallustelee niin elinvoimaisesti, ettei sitä uskoisi nukeksi. Puukko kädessään tietenkin.
Child’s play -leffasarjan jo kuudennessa osassa Chucky ilmestyy yhdeksän vuoden hiljaiselon jälkeen postissa pyörätuolinaisen ja tämän äidin taloon. Tämän jälkeen onkin luvassa veriset kinkerit, joissa kutsuttujien listalle kelpaavat niin pappi, bimbo lapsenlikka kuin liitoksissaan natiseva perhekin.
Curse of Chucky on edeltäjänsä tavoin Don Mancinin ohjaama ja käsikirjoittama, ja Mancini antaakin jo toistamiseen onnistunutta tekohengitystä itse luomalleen sarjalle. Vuoden ekoteko -merkkiä voisi harkita jo pelkän onnistuneen kierrätyksen vuoksi. Perinteinen tappomenetelmäarvuuttelu ukkossäässä on paljon tavallista luontevampaa, kun sen suorittaa miehekkääseen 25 vuoden ikään ehtinyt teurastajanukke, jolla on rituaalimurhaajan sielu ja aina yhtä viehättäviä arpia muovikasvoissaan.
Jännitystä koetaan nyt melkein koko Douriffin perheen voimin, kun isä toimii edelleen äänenä Chuckylle ja tytär Fiona hyppää leffan pääosatähdeksi. Sukujuhlan tuntua on itse leffassakin, joka ei yllä aivan samanlaiseen hassutteluun kuin viitososa, mutta joka toisaalta todistaa, ettei Chucky hyydy sitten millään. Mukana on muutama todella legendaarinen yllätysvierailija piristämässä tarinankuljetusta.
Niinpä Curse of Chucky kauhuviihdettä, joka loksauttaa leuat lattiaan. Kirveellä jossei muuten.
