Jeesus astelee valkokankaalle… taas. Tällä kertaa Mel Gibsonin kulmasta. Iskulauseena voisi olla vaikkapa “sama tarina – enemmän verta”. Kohua oli sen verran jo ennen ensi-iltaa, että pitihän leffateatteriin raahautua.
The Passion of the Christ kuvaa Jeesuksen (Caviezel) 12 viimeistä tuntia raakoja yksityiskohtia sen pahemmin säästelemättä. Juoni menee pitkälti Raamatun sääntöjen mukaisesti, eivätkä pienet lisäväritykset ainakaan itseäni haitanneet. Yksi pitkä miinus käsikselle tulee tosin välissä pilkahtelevasta, ilmeettömästä naisperkeleestä. Etenkin kliimaksin akka onnistui latistamaan totaalisesti hönöllä kirkumisellaan, höh! Huudon jälkeen lopetus on muutenkin jotenkin tönköhkö.
Juutalaisten nostattama mutina on ollut filmille ennemmin loistavaa mainosta, kuin aiheellista huomauttelua. Eihän tässä sormia tavallista enempää osoitella; noin se meni kirjassakin! Jos jostakin sopii herneet vetäistä nenään, niin se voisi olla kaunistelematon väkivalta. Jeesusta ruoskittaessa pienet lihanpalaset lentelevät yksityiskohtaisesti pitkin ruutua – ja moista kestää kauan. Välillä tarpeettomankin pitkiltä tuntuvista kurjuussessioista pidetään hengähdystaukoja takaumilla, joissa Jeesus kertailee sitä kuuluisaa Sanomaa.
Visuaalisesti kyseessä on melkeinpä upeimman näköinen Jeesus-filmatisointi. Kuten Pasolinin “Matteuksen evankeliumi”, on Passionkin kuvattu Italian hillittömän hienoissa maisemissa. Kuvaus on taidokasta, ja viimeistä värisävyä myöten ulkoasu on kohdallaan. Gibsonin kerronnallinen ote taiteilee hienosti unenomaisen meiningin ja raastavan realismin välillä. Taustamusiikit ovat juuri sopivan jylhiä tällaiseen leffaan, ja irrottivatpa selkäpiissä muutaman väreenkin.
Aramea istuu yleisilmeeseen hyvin, eivätkä Caviezelin ääntämiset kuulosta täkäläisen korviin onneksi inhalta. Jeesuksella on tosin hirmu vähän repliikkejä – itseasiassa Gibson aikoi alunperin jättää tekstityksen pois ja antaa kuvallisuuden puhua puolestaan. Tekstit tulivat lopulta onneksi messiin, mutta dialogia olisi voinut olla vielä hitusen enemmän.
“Se on mitä se oli”, sanoi Paavi Passionin nähtyään. Niinhän se taisi juu olla. Suositellaan katsottavaksi “kuvitusta Raamattuun”-mielessä. Oikein nätti filmatisointi muutamista epäkohdista huolimatta.
