Loistavakin elokuva voi olla surkea, jos sattuu katsomaan sen väärässä mielentilassa. Sama asia toimii myös käänteisesti. En kuitenkaan ihan varmuudella menisi sanomaan onko tässä tapauksessa tuosta jälkimmäisestäkään kyse. Ehkä tämä oli oikeasti hyvä.
Billy Bob näyttelee pikkurikollista, joka on jo vuosien ajan toiminut saman kaavan mukaan: näyttele joulupukkia, kuuntele lasten toiveet, ryöstä tavaratalo jossa olet töissä, elä ryöstörahoilla seuraavaan jouluun asti ja aloita sama kierros ensi jouluna uudestaan. Tämä sopii mainiosti miehelle, jonka elämässä ei ole muuta sisältöä kuin anteliaat naiset ja viina.
Eräänä jouluna hommat kuitenkin monimutkaistuvat, kun kuvioihin tulee hemaiseva ja antelias tarjoilija, fiksu kiusattu koulupoikareppana ja ahne tavaratalon turvallisuuspäällikkö. Paha puki joutuu miettimään asiat uudelleen ja pahan kuoren alta saattaa sittenkin pilkahtaa hieman hyvyyttäkin.
Nykyään tuntuu monesti siltä, että odotukset ja varsinaiset tuntemukset katsotusta elokuvasta eivät kohtaa kovinkaan usein, mutta tällä kertaa kävi niin. Odotin ennakkotietojen perusteella hauskaa sanailua ja Billy Bobin loistavuutta ja tässä oli molempia. Mukavana lisänä olivat Ritterin esittämän tavaratalojohtajan ja turvallisuuspäällikön lievästi sanottuna omaperäiset hahmot.
En tiedä mistä johtui, mutta minusta elokuva oli myös aidosti koskettava monella tavalla. Säälin yhtä aikaa pukin elämänkohtaloa kuin kiusatun koulupojan elämää. Onhan tämä komedia, tottakai, mutta tällä kertaa aikuinen mieskin meinasi herkistyä ruudun äärellä. Suosittelen elokuvaa ihan kaikille ja korostan että elokuvaa voi katsoa muulloinkin kun jouluaikaan.
