Nykyään ei osata tehdä hitaita, syvällisiä draamaelokuvia kuten Kauriinmetsästäjä ja Papillon. Noin aina sanotaan, ja se on aivan totta. Mutta usein tuolloin unohdetaan se, että nykyään tehdään paljon loistavaa viihdettä. Kuten School of Rock. Ja ei, en vertaa School of Rockkia Papilloniin, mutta tavoitteeni on se, että kyllähän vieläkin tehdään hyviä elokuvia. School of Rock on täydellistä viihdettä, joka naurattaa vedet silmissä.
Dewey Finn on mies, joka ei ole vielä kasvanut aikuiseksi. Ainakaan mieleltään. Hän asuu kaverinsa kämpässä, maksamatta osuuttaan vuokrasta, ja soittaa rockia bändinsä kanssa päivät pitkät, odottaen “suurta läpimurtoa”. Bändin muut jäsenet kyllästyvät Finnin 20 minuuttisiin sooloihin, ja muihin “hieman” yliampuviin maneereihin, ja he potkivat Dewey-paran ulos bändistä. Valitettavasti kämppäkaverin noitamainen tyttöystävä haluaa Deweyn ulos kämpästä, ja tämä saisi jäädä vain maksamalla vuokraosuutensa. Dewey oli kaavaillut saavansa rahaa suuresta bändiskabasta, mutta sekään ei onnistu nyt. Niinpä Dewey tekeytyy ystäväkseen, ja lähtee sijaisopettajaksi hienostoala-asteelle. Siellä hän järkyttyy pahanpäiväisesti, kun kolmasluokkalaiset soittavat musiikintunnilla klassista, ja rockmaailmasta heidän suosikkeihinsa kuuluvat Liza Minelli ja Puff Daddy, eivätkä he ole kuulleetkaan Led Zeppelinistä, Black Sabbathista, AC/DC:stä, Motörheadista, Ramonesista, Sex Pistolissista, Jimi Hendrixistä, Pink Floydista tai muista Deweyn suosikeista. Mutta Dewey saa idean. Hän muuttaa kiltin kolmannen luokan rockbändiksi, jonka keulakuva hän itse on, ja ilmoittaa bändinsä suureen bändiskabaan…
Yksi kaikkien aikojen hauskimmista komedioista on kyseessä. Naurettua tulee ja paljon. Jack Black on loistava näyttelijä, joka tekee loistavan roolin Deweyna, ja lapsinäyttelijätkin onnistuvat hienosti. Ohjaus on hyvää, ja kässäri on loistava. Ja kaikki tämä loistavan musiikin siivittämänä! Itselläni ainakin on aika samanlainen musiikkimaku kuin leffan päähenkilöllä… School of Rock ei juurikaan irvaile rock-klassikoille, itseasiassa se tekee kunniaa niille. Ja se on hyvä asia, erittäin hyvä. Yksi elokuvan vahvuuksista on myös se, että se soveltuu ihan minkä ikäisille tahansa. Leffateatterissa vieressäni istui n.40 vuotias nainen, joka nauroi katketakseen, koko muun salin kanssa, ja kun lähdin pois, kuulin jonkun n.toisella luokalla olevan pikkutytön sanovan innostuneesti kaverilleen: “Tää oli toisiks paras leffa Harry Potterin jälkeen!” Kyllä, elokuvasta voi nauttia vaikka mihin ikäluokkaan kuuluisi. Itse teini-ikäisenä tykkäsin kovasti. Ja vaikka School of Rock on periaatteessa koko perheen elokuva, se ei ole sokerinen tai siirappinen, mutta tarpeeksi kieli poskella tehty, jotta lapsetkin voivat ymmärtää leffan huumoria. Hienoa. Suosittelen siis ihan kaikille, jotka osaavat vaihtaa vapaalle, ja diggaavat hardrockmusiikista.
