Juonen lähtöasetelma on hyvä. Josh (Breckin Meyer) on seurustellut Tiffanyn (Rachel Blanchart) kanssa jo varhaisesta lapsuudesta asti. He asuvat eri osavaltioissa, joten heidän täytyy pitää suhdetta yllä soittelemalla päivittäin. Puolivahingossa Josh menee pettämään Tiffanya, ja onnistuu jopa videoimaan sen. Joshin kauhuksi yksi hänen kavereistaan on lähettänyt erehdyksissään videon Tiffanylle, joten Joshin, E.L:n (Sean William Scott), Rubinin (Paulo Constanzo) ja Kylen (DJ Qualls) on lähdettävä tuhoamaan nauha ennen kuin se ehtii perille.
Näyttelijävalinnoissa tekijät ovat osuneet napakymppiin. DJ Qualls, Paulo Constanzo ja Sean William Scott sopivat rooleihinsa kuin täydellisesti. Breckin Meyer ei osaa näytellä yhtään, ei siis yhtään. Kuka tahansa muu olisi käynyt rooliin. Onneksi Scottin, Constanzon ja Quallsin hahmoissa on hupia tarpeeksi. Mutta ylivoimaisesti hauskin on Tom Green, joka esittää vähän vajaata Barrya, joka sekoilee Rubinin käärmeen Mitchin kanssa. Amy Smart ja Rachel Blanchart tekevät juuri sellaiset suoritukset, jotka toimivat teinikomedioissa mutteivät muissa elokuvissa. Hauskat hahmot ja tapahtumat takaavat, sen että Road Tripin parissa viihtyy koko kestonsa ajan. Hahmojen kemiat pelaavat sopivasti yhteen hiileen niiden erilaisuuksien takia.
Road Trip sisältää myös rutkasti alapäähuumoria ja paljaita rintoja, mutta nyt jos milloin sitä on tajuttu käyttää järkevästi. Tällaisessa elokuvassa alapäähuumori ei pilaa katselunautintoa, koska se sopii hyvin käsikirjoitukseen. Road Trip myös ivailee ovelasti kaikille teinikomedioille ja elokuville, jotka sisältävät alapäähuumoria, joten ihan siihen kastiin en tätä luettelisi.
Road Trippiä suosittelen kaikille, ketkä haluavat nauraa – ja kovaa. Koskaan ei ole alapäähuumori naurattanut näin paljon.
