On pieni kaupunki suuressa USA:ssa. Siinä missä eräässä tietyssä elokuvassa nimeltä Tappajahai pienen kaupungin vetonaula oli hiekkarannat kesällä, on tämän tarinan pikkukaupungin vetonaula olutfestivaalit kesällä. Yhteistä näiden kauhuelokuvien pikkukaupungeille on muutama muukin asia. Sesonkiaikaan kumpaakin ilmestyi häiritsemään monsteri, tappaja, kaikkien petojen äiti, jne. Eikä kummankaan pormestari osannut tehdä asialle mitään, sillä kaupungin tulevaisuushan siinä menisi. No, hyökkäykset yleistyivät kummassakin paikassa ja elokuvassa, ja pormestarikin pakottautui toimiin. Onneksi kummankin kaupungin avuksi löytyi alan ekspertti, juoka sai mukaansa paikallisen poliisin, ja tällä kertaa myös lääkärin.
Nyt kun nämä kummalliset “yhtymäkohdat” pari, kolmekymmentä vuotta aikaisemmin valmistuneeseen Tappajahaihin on tuotu esille, ja samalla toivottavasti todistettu, ettei elokuvan juonessa tai tapahtumissa todellakaan ole mitään omaperäistä tai yllättävää voidaan siirtyä muihin tärkeisiin perusteisiin tuolle tylylle pistemäärälle, jonka löydätte sivun alareunasta, sieltä puumerkkini yläpuolelta. Noniin, asiaan siis. Ensinnäkin, kauhuelokuvat yleensä yrittävät olla pelottavia. Niin yrittää Kuningaskobrakin. Vähemmän pelottava, jännittävä tai edes hieman välillä fiilistä jollain lailla kohottava kauhis on ainoastaan Scream 2. Kuningaskobra ei todellakaan onnistu tarjoamaan minkäänlaista jännitettä, hetkeksikään. Hillenbrandin veljekset ovat tietysti halunneet tehdä oman Tappajahainsa, sillä elokuva traumatisoi heidän lapsuutensa jne. mutta miehet eivät ottaneet huomioon, että olisi kuitenkin ihan hyvä, jos filmi sisältäisi jotain omaakin. Tai että kymmenmetrinen kuningaskobran ja kalkkarokäärmeen risteytys on lähinnä naurettava, ei pelottava. Jotain positiivistakin sentään: Näyttelijät pääsivät jopa yllättämään. Ainoa aivan surkea patsastelija on Scott Hillebrand, joka olisi voinut pysytellä kameran takana (tai jättää elokuvan tekemättä). Pat Moritalle jopa pisteet, kyllä mieheltä taitoa löytyy.
Muistatteko sellaisen kulttipätkän kuin Lake Placid – Tappaja syvyyksistä? Kyseisessä filmissä jättiläisalligaattori piti pikkukylää kauhun vallassa. Lake Placidin voima oli siinä, että se oli tarkoituksellista roskaa, sisälsi mukavasti gorea ja mustaa huumoria. On vaikea sanoa, ovatko Kuningaskobran tekijät tajunneet tekevänsä kalkkunaa, jollaiseksi elokuva oli alusta asti tuomittu. Gore puuttuu, eikä huumoria ole nimeksikään. Aikaisemmin tehtiin jo selväksi, ettei elokuva edes jännitä, ja onko tarpeellista todetakaan, ettei elokuvalla ole minkäänlaisia taiteellisia ansioita? Yhdellä lauseella asian voisi ilmaista näin:
Kuningaskobra on surkea elokuva, joka ei tarjoa katsojalle mitään katsomisen arvoista.
