Surkeasti koottu räpellys bosnittuja kohtauksia ja teemoja.

26.2.2012 22:16

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:T-Force
Valmistusvuosi:1994
Pituus:105 min

Erikoisiin hommiin tarkoitetut robotit karkaavat käyttäjiensä hallinnasta ja niistä alkaa olla aika paljon riesaa.

Jo alkumetreillä PM Entertainmentin yritys tehdä scifillä maustettu toimintaelokuva näyttää oikean naamansa. Se tarkoittaa sitä että siinä ei ole [B]yhtään[/B] omaa ideaa, mutta tämä ei suinkaan estä ohjauksesta vastaavaa Richard Pepiniä (‘P’) tekemästä työtään hämmentävällä pätevyyden käänteisversiolla. Kuitenkin “juonen” virkaa tekevässä bosnitussa kliseekokoelmassa on niin paljon silkkaa kalkkunaa että sen voi katsoa loppuun asti.

Kerran.

Kun elokuvan pyrkii näkemään kokonaisuutena sitä kiinnittää huomiota useisiin seikkoihin. Käsikirjoitukseen, kuvastoon, äänimaailmaan (tai sen puutteeseen), näyttelijöihin, tekniseen toteutukseen ja pariin muuhunkin seikkaan. PM Entertainment omasi ilmeisesti melkoisen suuret luulot itsestään, sillä sopivampi nimi yhtiöllä olisi ollut PM Extermination. Se tarkoittaa sitä että liian suurina annoksina heidän tekeleensä tekevät saman aivoille kuin suuret säteilyannokset: säteilysairaus ja vielä suurempina desinfioi ne erittäin kuolleiksi. Käsikirjoitus on lyhyesti sanoen surkeasti koottu räpellys bosnittuja kohtauksia ja teemoja huomattavasti paremmista elokuvista, mutta mitä muut voi odottaa suorastaan nerokkaan epäpätevältä Joe Hartilta joka oli Pepin-Merhistä koostuvan kaksikon vakituinen kirjoittaja. Näyttelijäntyötä ei kannata eritellä, sillä se on alusta loppuun, lopusta alkuun ja kaikkiin suuntiin niiden väliltä naurettavan latteaa. Ilmeisesti palkka on ollut pieni ja ammattiylpeyttä vielä vähemmän. Erikoistehosteet ovat enemmänkin epäistystehosteita ja äänimaailma juuri ja juuri toimii. Kuvauksesta vastaava Ken Blakey sentään saa muutamia nättejä (monessa mielessä) kuvia aikaan, mutta pari siedettävän toimivaa sommitelmaa ei anna paljoakaan elokuvallista arvoa.

Tätä elokuvatusta voi verrata mätänevään kissanraatoon maantiellä. Silkka kuvotus ylläpitää kiinnostusta sen jo mainitun yhden, ensimmäisen ja toivottavasti ainoan kerran, mutta toista kertaa varten pitää olla jo masokisti – isolla tavalla.

Arvosteltu: 26.02.2012

Lisää luettavaa