Gavin (Birdsall) on kolmekymppinen mies. Hän asuu vanhempiensa luona ja kampaa työkseen ikäloppujen tätien kuontaloita. Gavin on kiltti mies. Hän harrastaa nautiskelua klassisesta musiikista ja taiteesta yleensä. Hänen kaverinsa ovat lähinnä homoja. Gavin on hetero poikamies. Tässä ainekset komedialle.
Surkuhupaisan Gavinin elämä kaipaa selkeästi tönäisyä. Ylihuolehtiva äiti odottaa pojaltaan juuri sitä, jonka hän periaatteessa tältä kieltää. Kun Gavin sitten eräänä päivänä lähtee – vastahakoisesti – tutun tuttavan bailuihin, leffan juoni etenee reippaalla nytkäyksellä pisteestä a pisteeseen b. Lady Minerva Munday (Carter) ilmaantuu kampaajapojan elämään yhtä ilkosillaan kuin omaansa ja säikyttää aran pojan pahan kerran. Lohdutusta tarjoaa pitojen järjestäjä, karmeaan ulkokuoreen piiloutuva rouva (Redgrave), joka ihastuu herkkään ja älykkääseen poikaan. Rouva tekee tietenkin mrs. robinsonit ja kohta nysvö Gavin alkaa panna omaa ja muiden elämää järjestykseen ennen kuin hänelle järjestetään enemmän ongelmia.
Tällainen elokuva ei oikein voi olla kuin very British. Hyvä niin, brittiläistä huumoria on kiva katsoa. Näyttelijäkaartinkin ollessa mukiinmenevää sakkia. Helena Bonham Carter tekeytyy jälleen kerran hulluksi ämmäksi ja Jane Horrocks piipittää löysissä vaatteissa samaan tapaan kuin monta kertaa myöhemminkin. Roolitus on kohdallaan myös Gavinin osassa. Jesse Birdsall on kuin sopivasti nahkea suolatikku, joka suolatikuille epätyypilliseen tapaan alkaakin kovettua. Hassu pikku filkka.
