Joidenkin elokuvien vain tulee olla olemassa merkityksensä tai tarinansa puolesta. Tällaiset elokuvat ovat vastakohtia niille viihdehömpille, jotka valmistetaan vain ihmiskunnan huviksi ja joita pääasiassa vain rahallisen tuoton vuoksi levitetään. Käsittelyn alla oleva jenkkidraama Boot Camp kuuluu tähän vakavasti otettavien ja kaikille suositeltavien tuotoksien joukkoon. Se kertoo tärkeää tarinaa 1970-luvulla käynnistyneistä Tough Love -tyyppisistä koulutus- ja opetusleireistä, joihin Yhdysvalloissa osallistui yli 100 000 ongelmanuorta vanhempiensa lähettäminä. Leirien ankaruus ja epäinhimillinen kuri vaativat yli 40 nuoren hengen ja lukemattomia henkisiä että fyysisiä vaurioita pitkälle uhrien elämään.
Elokuva starttaa kohtauksella, jossa eräs nuorimies herätetään keskellä yötä sängystään ja kaksi gorillan kokoista ukkoa raahaavat hänet vanhempiensa silmien edessä matkalle kohti terapialeiriä. On siis ensisekunneista lähtien selvää, että tekijätiimi haluaa mahdollisimman kirkkaasti ja yksikantaisesti tehdä selväksi, kuinka väärä toimintatapa tällainen kidutusleirisysteemi on aikoinaan ollut. Faktoista tietämättömät ja lapsiensa oikkujen myötä epätoivoisiksi tulleet vanhemmat tarttuvat ns. viimeiseen oljenkorteen ja luovuttavat jälkikasvunsa organisaation käsiin, josta heillä ei ole kokemusta ja oikeaa tietoa – vain pintapuolinen mainoslause ja toivo paremmasta.
Boot Camp seuraa nuoren kapinallisen, Sophien (Kunis), elämän intohimoa bailaamiseen ja katkeraa vihaa uutta isäpuoltansa kohtaan. Sophien uhmatessa sääntöjä ja nolatessa vanhempansa aina tilaisuuden tullen, joutuu hän opettelemaan parempia tapoja ja toisten kunnioittamista Fijillä sijaitsevalle saarelle, jossa tohtori Norman Hail (Stormare) pitää yllä Serenity-nimistä parannusleiriä. Elokuva seuraa Sophien ponnisteluja vankilamaisessa, nöyryytystä ihannoivassa ja epäeettisessa saariyhteisössä.
Oli ilo huomata kuinka paljon tunteita Boot Camp itsessäni henkilökohtaisesti herätti. Ajatus vapauden riistämisestä ja täysin epäoikeudenmukaisesta ulkopuolisesta systeemistä pistää ainakin armeijan käyneen jannun veren kiehumaan, kuten allekirjoittaneen. Suomessa kuitenkin systeemi toimii kohtuullisesti, puolustusvoimiin ei ole pakko kirjautua ja simputtaminen on nykyään laissa kiellettyä. Mutta jos omalle kohdalle miettisi jotain näin eläimellistä ja itsetunnon palasiksi hakkaavaa leirikokemusta, niin kyllä sieltä pyrkisi kaikin keinoin ulos. Elokuvassa nuoria jätetään kahlittuina yöksi vedenrantaan, pidetään maaselleissä päiväkausia, ei anneta tarpeeksi ruokaa ja rääkätään yliampuvalla liikunnalla ja työnteolla. Lisäksi henkistä puolta sorvataan yhteisillä istunnoilla, jossa vaihtoehtoina ovat kaikille avautuminen tai yleinen joukkohakkaus muiden leiriläisten antamana.
Kivuliaissa ja vastenmielisissä kohtauksissa piilee Boot Campin voima, mutta samaan aikaan sen heikkous. Elokuva nimittäin käsittelee aihetta turhankin suorasukaisesti ja yksipuolisesti, eikä systeemin johtajassa tai sen toimintatavoissa tunnu virtaavan yhtään aitoa sydämellisyyttä. Kyllähän faktatieto yli neljästäkymmenestä kuolonuhrista kertoo näiden leirien todellisesta rankkuudesta, mutta ollakseen teoksena kiitettävää luokkaa, olisi Boot Campin ollut syytä olla hieman realistisempi ja puolueettomampi.
Henkilöhahmojen ohkaisuus ja persoonattomuus vaivaavat myös kokonaisuutta. Pääosassa auktoriteetteja vastaan kapinoivaa nuorta bilepimua esittävä Mila Kunis tekee jälleen hyvän roolityön ja tuo fyysisen tuskansa lähelle katsojaa, mutta henkiseen puoleen ei päästä käsiksi ja hahmo jää auttamattomasti ontoksi. Esimerkiksi hänen isänsä kuolema mainitaan vain sivulauseessa, eikä todellisiin ongelmiin paneuduta lainkaan. Hieman enemmän psykologista kosketuspintaa leffa olisi tarvinnut toimiakseen muunakin kuin opetusfilminä. Kyynistä ja suuruudenhullua leiripomoa esittävä Peter Stormare sopii hahmonsa housuihin mainiosti ja mies onnistuu haalimaan katsojien vihat niskoillensa. Vieläkin inhottavampi hahmo on Tugh Runyanin näyttelemä leiriohjaaja, joka tekee kaikin keinoin oppilaiden elämästä maanpäällistä helvettiä ja käyttää saaren tyttöjä hyväkseen. Everwood-tähti Gregory Smith on tyydyttävä rakastavan poikakaverin roolissa.
Lopputuloksena on varsin surullinen ja tunnevahva draamaelokuva, jossa trillerimerkintä on hieman kyseenalainen ja sen vuoksi tähän tuotokseen ei kannata kynsiä iskeä. Kyseessä on kuitenkin katsomisen arvoinen tekele, joka puhuttelee moraaliarvoillaan varmasti kaikkia katsojia, etenkin niitä jotka ovat joskus vapautensa menettäneet ja lapsiongelmista kärsiviä vanhempia. Potentiaalia oli paljon parempaan, mutta tällaisenaankin Boot Camp on vähintäänkin keskiverto draamapakkaus.
