Chan-wook Parkin Sympathy for Mr. Vengeance (2002) on kattava kuvaus koston eri sävyistä. Surulta ja kostolta ei välty niin köyhä kuuromykkä kuin rikas johtajakaan, jotka joutuvat tappavaan koston kierteeseen, kun kuuromykkä tarvitsee pikaisesti rahaa pelastaakseen siskonsa.
Elokuvan suurin helmi on sen loistava käsikirjoitus. Vahva teeman käsittely on aina minulle mieleen ja koston käsittely ei ole koskaan ollut yhtä mainiota ja laajaa. Tällä kertaa ei nähdä vain yhden miehen “oikeutettua” kostomatkaa, vaan monen ihmisen lähes sympaattinen palapeli erilaisista motiiveista ja eettisistä ongelmista. Teoksen hahmot ovat myös tarkkaan kirjoitettuja ja heidät esitellään sulavasti, kuten kuuromykkä ja hänen siskonsa, joista kerrotaan aivan alussa yhden ainoan kirjeen avulla. Sillä saadaan selville lähes kaikki tarpeellinen. Tämän lempeän hetken jälkeen kaikki rupeaa vähitellen kääntymään niskoilleen ja loppupuolta voisi jo kuvailla hipovan englantilaista sanontaa “shit hits the fan”. Ulkopuoliselle leffa saattaa kuulostaa ankaran synkältä, mutta mukana on myös parhainta mustaa huumoria pitkään aikaan. Täydellisesti ajoitetut tummanpuhuvat vitsit tasapainottavat ja kohentavat katselunautintoa entisestään ja sopivat teemaan.
Nykyisin Chan-wook Park tunnetaan erittäin vahvana visuaalisena ohjaajana, joka uskaltaa käyttää räikeitä ja vahvoja värejä kaikkialla. Tämä elokuva on kuitenkin vasta varovainen ensiaskel siihen suuntaan, vaikkakin ensimmäiset 15 minuuttia ovat pelkästään täynnä harmaata ja vihreää, mutta nekään eivät ole yhtä väkevässä roolissa kuin ne ovat myöhemmin ohjaajan tuotannossa. Kameraakin Park osaa käyttää nerokkaasti vaikkakin Hideaki Annon tasolle hän ei vielä yllä. Erityisesti mieleeni painui nerokkaasti kuvattu ja leikattu kohtaus portailla nousemisesta, millä ei ole kylläkään tarinan kannalta mitään merkitystä. Teosta syytetään laahaavasta kerronnasta ja niin itsekin meinasin sanoa, mutta tajusin sen olevan täysin virheetöntä, sillä hidas tyyli sopii alkupuolen rauhallisuuteen ja jokainen otos kuitenkin kertoo paljon. Intensiivisyyden puute tulee lähinnä musiikin vähäisyydestä. Tämä onkin aikamoinen ratkaisu ohjaajalle, joka käyttää paljon klassista musiikkia myöhemmissä leffoissaan, mutta ratkaisu toimii loistavasti rankan tarinan kanssa.
Syvyyttä riittää pitkäksi aikaa pohdittavaksi, sekä elokuvan ulkonäkö on erittäin vaikuttava, mutta Sympathy for Mr. Vengeance on hillitympi kuin monet muut visuaaliset elokuvat. Myös näyttelijätkin suorittavat roolinsa lähes mielettömän hienosti. Valitettavasti Jackie Chanin näköinen Ha-kyun Shin pystyy kertomaan ruumillaan ja eleillään enemmän kuin moni muu sanoillaan. Kang-ho Songin esittämä isä on kiehtovaa katsottavaa, kun hän sisimmässään taistelee eettisten ongelmien kanssa, vaikka hän suorittaakin erittäin brutaaleja tekoja. Du-na Baen aktivisti jää hiukan sivuun elokuvan keskipisteestä, mutta suoriutuu yhtä mainiosti kuin Shin ja Song.
Vuoroa vaivattomasti vaihdellen Sympathy for Mr. Vengeance on dramaattinen, synkkä, brutaali ja huvittava. Täten Sympathy for Mr. Vengeance on täydellinen kostoretki.
