Pitkä oli vielä Claire “ysäri-Julia” Danesilla matka Homelandin kantavaksi voimaksi ja palkintogaalain vakiopokkaajaksi, kun hän otti vastaan pestin Shopgirlissä, Steve Martinin kirjaan pohjautuvassa romanttisessa hattarapallerossa.
Shopgirlissä Danes esittää, kuten Homelandissa, mielenterveysongelmista kärsivää ja hieman yksinäistä naista. Siihen yhteneväisyydet loppuvatkin ja Shopgirlin yksiulotteisuus kaatuu katsojan päälle. Liiskautuessaan mitäänsanomattomuuden alle katsoja ehtii tajuta, että kyseessä taitaa olla “klassisesti” vanhemman herrasmiehen ja nuoren punapään välinen puiseva rakkaustarina.
On hankala ymmärtää, miten Martin voi olla niin pihalla esittäessään itse kirjoittamaansa hahmoa. Tai oikeastaan kahteen kertaan kirjoittamaansa hahmoa. Käsikirjoituskin on Martinin. Toki hänen tunnevammainen ja rahan sokaisema Ray Porter -hahmonsa vaatii hieman jääpalikkamaista lähestymistapaa, mutta ei vanhan valkopään tarvitsisi silti jokaista kohtausta kohmettaa läsnäolollaan. Rakkaustarina tarvitsee toimiakseen jonkinlaista liekkiä, tai edes jonkinlaista otetta tarinasta. Ohjaaja Tuckerilla ei otetta ole, eikä oikeastaan tarinaakaan, joten hän tyytyy kääntämään kameran Danesin pakaroihin.
Elokuvan tummia, surumielisiä ja aavistuksen tekotaiteellisia sävyjä keventää pikakiinnityksellä Jimmy Fallonin tilalle napattu Jason Schwartzman. Schwartzmanin osa on tulkata pölvästiä ja ongelmasta ongelmaan kulkevaa Jeremy-boheemikkoa, joka tietenkin kuuluu Danesin Mirabelle-neitosen fanikerhoon ja elokuvan potentiaalisimpaan Kasvan ihmisenä -osastoon. Pete Samprasin vaimo ja Miss Teen USA 1990 Bridgette Wilson-Sampras vamppailee jähmeässä sivuroolissa ja mainio Frances Conroy käy ruudulla hetken verran.
Shopgirlin sokerisäikeet eivät aiheuta missään vaiheessa sokerihumalaa (kiitos Martinin vahanukkemaisen ja kohokohtia latistavan jähmeyden), eivätkä edes kaikkein etovinta oloa. Ongelma on siinä, että, kuten hattarassa, myös Shopgirlissä suurin osa kokonaisuudesta on ilmaa. Vaaleanpunaisen elintarvikevärin roolia toimittaa Barrington Pheloungin irtonaisesti ja ontosti soiva soundtrack.