Mieheke on yksi Valentin Vaalan monista roolileikittelykomedioista. Samana vuonna tehty Vaimoke oli huikea menestys ja sille piti saada nopeasti jatkoa. Hilja Valtonen rakensi saman tarinan uusilla palikoilla ennätystahtiin valmiiksi.
Vaimokkeessa mies löi vetoa siitä, että menee ensimmäisen vastaantulevan tytön kanssa naimisiin. Miehekkeessä nainen valehtelee olevansa naimisissa saadakseen haluamansa työpaikan. Hätäpäissään hän joutuu valitsemaan ensimmäisen näkemänsä miehen ja esittelemään hänet puolisonaan. Rooleilla leikittely viedään tällä kertaa vielä pidemmälle, sillä nainen on esitellyt miehensä köyhänä taiteilijana, vaikka todellisuudessa tämä mieheke on rikas kartanonherra. Tästä nolosta lähtötilanteesta muodostuu lopulta kepeä “rakastaa/ei rakasta -komedia”.
Mieheke on mielestäni esiosaansa parempi ja svengaa kuin hirvi. Se on valehtelematta ensimmäinen suomalaiskomedia, joka kestää tarkemmankin tonkimisen. Theodor Lutsin kuvaus on selväpiirteistä ja siinä on modernin maailman maku. Musiikkipuoli ei sen sijaan yllä parhaiden suomifilmien tasolle, vaikka itse Eugen Malmsten vetelee slaagereita. Mieheke on valmistumisvuodestaan (1936) huolimatta yhä mielenkiintoista katseltavaa. Sen raikkaus on säilynyt mielestäni hyvin. Se osoittaa, että ihmiset olivat perusolemukseltaan samanlaisia kuin nykyäänkin, vain olosuhteet ovat muuttuneet. Olosuhteiden muuttumisen huomaa erityisen hyvin eräässä tämän elokuvan kohtauksessa, jossa pariskunta matkustaa tuosta noin vaan Viipuriin. Ensin sitä alkaa kelata, että ei kai noin vain voi Viipuriin mennä. Sitten tajuaa, että Viipurihan oli elokuvan valmistumisen aikaan vielä suomalainen kaupunki, jossa ihmiset saattoivat käydä lomailemassa tai toimittamassa muita asioitaan. Surullista, että kaupunki on nyt menetetty. Onneksi Vaala teki tässä elokuvassa hienon ekskursion Viipuriin, ikään kuin aavistaen, että se tullaan menettämään hyvin pian.
Miehekettä kannattelee myös hieno ja glamouria hehkuva Tuulikki Paanasen debyyttirooli. Hän säteilee ennennäkemättömällä tavalla ja jättää jopa Tauno Palon statistin osaan. Paananen oli poikkeuksellinen kasvo. Alusta saakka oli selvää, että Suomen elokuvateollisuuden kuviot tulisivat jäämään hänelle pieniksi. Paananen vaikutti kotimaisessa elokuvamaailmassa vain vajaat neljä vuotta. Tämän jälkeen hän pakkasi laukkunsa ja lähti kohti Hollywoodin kirkkaita valoja. Hollywood todellisuus oli kuitenkin raakaa. Paananen ei saanut jalkaansa tähtitehtaan oven väliin – ainakaan tarpeeksi syvälle. Hän kyllä onnistui pääsemään varsin keskeiseen osaan mestariohjaaja Jacques Tourneurin elokuvassa Leopardimies, mutta sen jälkeen näyttelijäura katkesi käytännössä kokonaan. Paananen jatkoi uraansa tanssitaiteen parissa.
Elokuvassa näyttelee myös ikimuistoinen Regina Linnanheimo, jonka kohtalo on sama kuin Taunolla eli hänkin jää pahasti Paanasen varjoon.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta luulen, että Mieheke on ensimmäinen kotimainen jatko-osa, joka on tehty. Vauhti on ollut hurjaa, koska elokuvaa alettiin nimenomaan tehdä Vaimokkeen menestyksen huumassa. Vaimokkeen ensi-ilta oli 12.4.1936 ja jo saman vuoden Joulukuussa Vaala oli saanut jatko-osansa elokuvateattereihin. Mieheke on kuvattu sellaisella tajunnanvirralla ja improvisaatiolla, että kaikki mietitty laskelmallisuus loistaa poissaolollaan. Mukaan on jäänyt muutamia huonoja leikkauksia ja tahatonta komiikkaa, mutta eipä ne paljon kokonaisuutta haittaa. Mieheke kuvattiin vielä kerran uudelleen, jälleen Vaalan toimesta, vuonna 1955 nimellä Minä ja mieheni morsian. Tauno Palo onneksi ymmärsi kieltäytyä projektista. Liika on, yhtä lajia, liikaa!
nimimerkki: mauge
