Leffamonumentin toinen osa alkaa poltetusta ikonostaasista. Munkki Andrei Rublev (edelleen erinomainen Solonitsin) kohottautuu tuhkasta kauhuissaan. Kaikki kaunis on joutunut tataarien tallomaksi ja Rublev kiemurtelee synnintuskissa. Mies päättää ryhtyä mykäksi ja keskittyä itsensä henkiseen ruoskintaan.
Ensinnäkin… Se, joka keksi laittaa tämän elokuvan kahteen osaan ja tehdä sen vieläpä niin, että ensimmäinen osa katkeaa kuin seinään, sietäisi saada nk. sakinhivutusta. VHS-version ositus on järjetön. Epäkohta olisi voitu helposti välttää tallentamalla koko leffa hitusen pidemmälle nauhalle. Toinen ongelma on suomennos. Monissa venäläisissä elokuvissa tekstitystä tuntuu olevan niukemmin kuin sitä voisi todellisuudessa olla. Siinäpä sitten katsot, kun heebot puhuvat käsittämätöntä kieltä ja ihailet maisemaa…
Itse elokuva ei anna aihetta valittamiseen. Andrei Rublevin ensimmäisen osan nostattamat odotukset täyttyvät tämän puolikkaan myötä. Tarkovski hellii katsojaa tekemällä kurjuudesta korkeatasoista taidetta. Pitkät otot ovat täynnä elämää, eikä tallenteen kannessa oleva nimitys ”elokuvarunoelma” tunnu kaiken sen nähtyään omituiselta. Elokuvan huikean minimalistisin keinoin toteutettua loppuefektiä kannattaa odottaa. Loistavaa kuvan ja musiikin yhdistämistä, silmää hivelevää kauneutta ja taidolla kudottu tarina.
