Sympaattinen ja taidokkaasti tehty animaatiopläjäys.

23.2.2009 15:02

Arvioitu elokuva

Päädyinpä jälleen elokuvateatteriin katsomaan animaatioelokuvaa. Jostain syystä juuri animaatiot ovat viime aikoina kiehtoneet minua kovasti, sillä niitähän on ruvennut tupsahtelemaan lyhyin aikavälein valkokankaalle. Vuorossa tälläkertaa oli Disney-elokuva Bolt.

Elokuva kertoo Bolt-nimisestä koirasta, joka on tietämättään huippusuositun televisiosarjan tähti. Koira-parka on elänyt koko elämänsä sarjan lavasteissa ja luulee todella omaavansa supervoimia. Erään kuvaussession jälkeen Bolt joutuu eroon omistajastaan Pennysta ja ajautuu Hollywoodista New Yorkiin asti. Kulkukissan ja hamsterin liityttyä “superkoiran” vahvuuteen alkaa seikkailu maan halki. Matkan aikana koira joutuu huomaamaan, ettei omaakaan supervoimia ja tämä tietysti lyö hieman kapuloita rattaisiin.

Bolt on varsin sympaattinen ja taidokkaasti tehty animaatiopläjäys, jonka katsomisesta todella nauttii. Eläimet on animoitu hienosti ja ne ovatkin varsin hellyttävää katsottavaa. Alkuperäinen ääninäyttely toimii moitteettomasti ja elokuvassa säilyy tietty suloinen tunnelma toimintatäytteisestä alusta aina loppuun saakka.

Arvosteltu: 23.02.2009

Lisää luettavaa