Liisa (Kristýna Kohoutová) on varsin tavanomainen tyttö. Häntä kiinnostaa kivien heittäminen veteen. Pikainen siirtymä vie kolkompaan huoneeseen, missä hän viihdyttää itseään viskomalla kiviä kahvikuppiin. Valkoista Jänistä seuraten hän joutuu fantastiseen Ihmemaahan missä hän kasvaa kokoa ja kutistuu, toimii tilapäisenä saarena, kohtaa sekopäisen Herttakuningattaren ja missä niin arkinen asia kuin oven avaaminen on poikkeuksellisen vaikeaa ja irvokkaassa oikeudenkäynnissä häneltä tuomitaan pää poikki, mutta kaikki oli unta. Vai oliko?
Jos ei tiedä mikä on Lewis Carrollin (oikea nimi Charles Lutvidge Dodgson) kirjoittama Liisa Ihmemaassa on syytä lopettaa lukeminen tähän. Kyseessähän on lastenkirjallisuuden ja muutenkin kirjallisuuden absurdi klassikko täynnä sanaleikkejä, runoutta, satiiria, parodiaa ja verbaalikaaosta joka koostuu mitä omituisemmista elementeistä ja sen sävy on valoisa, ilmava ja kevyt seikkailu terveellisessä ulkoilmassa. Tsekkoslovakian vielä ollessa todellinen valtio teki Jan Svankmajer sovituksen, mikä on synkkä, ahdistava ja raskas seikkailu homeelle lemuavissa sisätiloissa.
Kristýna Kohoutován haudanvakava olemus on loistava tämän synkeämmän sovituksen keskikohdaksi, joskin rumankaunis stop-motionilla toteutettu animaatio on vielä tehokkaampi irvokkaan vaikutelman luomisessa. Varjot ovat syviä ja synkkiä ja raskas tunnelma on koko ajan yllä. Svankmajerin sovitus ottaa oikopolkuja irrationaalisen materiaalin lävitse, mutta kokonaisuus on silti vahvan puolella. Dialogin toimittaa Camilla Powerin toimittama voice-over, mikä hieman haittaa kokonaisuutta, mutta moinen sivuseikka ei ole rampauttava.
Lopulta voi näkölasin lävitse katsoen sanoa että liiviin pukeutuva ja kiireestä kärsivä puhuva valkoinen jänis on loppujen lopuksi varsin irvokas käsite ja kun tämä ensimmäinen fantastinen elementti ilmaantuu kerrontaan tietää katsoja että luvassa on kieroutuneesti vääristynyt näkemys. Tylsää erurooppalaista taide-elokuvaa Rautaesiripun takaa tai loistavan epäortodoksi näkemys kulttiteoksesta jonka kirjoittaja on ollut joko mielipuoli, nero tai huumeissa. Katsoja päättäköön itse ja Allekirjoittanut piti kokonaisuudesta, vaikka virheetön se ei ollut.
