Harry Lomart (Oliver Reed) on häkissä ja ukkomies. Sitten hän oppii Pat-vaimoltaan (Jill St. John) vähemmän miellyttävästä tosiasiasta: vaimo on paksuna ja Harry ei ole isä! Sellaisesta kiukkuinen ammattiroisto riehaantuu aika pahasti ja riehaantumisen lisäksi Harry on pitkävihaista sorttia. Karkumatka alkaa Birdyn (Ian McShane) kanssa ja motiivina on kosto.
Douglas Hickox ohjastelee peribrittiläisesti karun roistoleffan. Se sijoittuu ankeaan urbaanimiljööseeen ja sen kuvaamat henkilöt ovat itse kovan alansa valitsemia retaleita. Sellaisia roistoja jotka mukiloivat toisia roistoja ja lain edustajia ja odottavat juuri samaa itselleen tapahtuvaksi. Autenttiset kuvauspaikat antavat leffaan kireyttä ja kohtalonomaisuutta. Mukana on siis erinomainen tunnelma ja miljöö, mutta se varsinainen juoni jää harmillisen rikkonaiseksi kokoelmaksi kohtauksia joissa roistot juonivat, riehuvat ja ovat yleisesti ottaen roistoja. Roistous perustuu rahaan ja siitä on kyse.
Oliver Reed oli mies joka jätti välittömäksi perinnökseen ison baarilaskun ja monta tyhjennettyä viinapulloa, mutta sen toteuttaakseen hänen piti olla hyvä näyttelijä ja tässä leffassa näkyy em. remeltävän britin kyvyt. Harry Lomart on kireä, kiukkuinen ja kiero kelmi jonka ajattelukykyä hallitsee itsekkyys ja raivo. Sellainen raivo joka lymyilee kivimäisesti rujon olemuksen alla ja räjähtää ilkeän tehokkaaksi toiminnaksi. Raa’an roiston olemuksen alla kuitenkin on herkkä ja heikkouttaan vihaava mies joka vain muutamissa hetkissä uskaltaa antaa hellien tunteidensa näkyä. Nuo inhimillistävät piirteet tekevät Harry Lomartista traagisen hahmon joka on vaarallinen ja ilkeä, mutta myös yksinäinen ja heikko. Ian McShane antaa karulle roistolle sen hillityn, harkitsevan (lieron) roistopuolen joka osaa nähdä kokonaiskuvan epätoivoisessa tilanteessa. Jill St. John ei omaa kovinkaan vakuuttavaa aksenttia, mutta toimii mainiosti gangsterin vaimona ja tietää itsekin olevansa sitä. Sivurooleista voi boingata aika vakuuttavan lauman rumia brittinaamoja ja täysautomaattisen Mauser-pislan irrotettavalla makasiinilla.
Ankean urbaanista miljööstä huokuva kireys ja epätoivo antaa leffaan hyvän taustan ja konnaroolitkin ovat laadukkaasti toteutettuja, mutta (aina se mutta) se juoni jonka pitäisi antaa hyvä tekosyy tappeluille, kaahaamiselle ja ammuskelulle jää pahasti uupumaan. Se ei ole ollenkaan kiva juttu kaiken muun ollessa jämäkkää brittiläistä konnatyötä.
