Etelä-Afrikassa syntynyt Neil Blomkamp ehti nähdä kylliksi Apartheidin kiroja, jotta pystyi luomaan niistä lyhytfilkan nimeltä Alive in Joburg. Sitten tarvittiinkin enää pino Peter Jacksonin hobittirahoja, ja scifi-teemainen pseudodokkari District 9 pääsi näkemään päivänvalon.
Vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuva leffa pelailee niin suruisankuuluisan District 6 -alueen nimellä kuin siihen linkittyvällä rotusorron kipeällä teemalla. Dokumentiksi puetussa tarinassa vuosikymmeniä sitten maahan laskeutuneet alienit on sorrettu asumaan leffan nimen mukaisella alueella: alistettuna ja slummikulttuurin oireiden kukkiessa tiheään. Kukaan ei oikein pysty ymmärtämään lajien välisiä eroja – ja nekin, jotka pystyvät moiseen, tuntuvat mieluusti hautaavan sen ymmärryksen kumman vihan alle.
Alkumetreillään D9 syöksee infoa nopeaan tahtiin, mutta löytää uransa nopeasti. Rytmitys toimii. Pääosapestiin yllärivetona napattu Sharlto Copley tuo ruudulle Wikus van de Merwen, koomisen tutkijan, joka saa kunnian lähteä yletä ja lähteä johtamaan alienit vielä ahtaampiin oloihin vievää projektia.
Mursuviiksisen Wikusin kokema ei-yllättävä onnettomuus nostaa odotteita entisestään, mutta pian sen jälkeen iso osa leffan karismasta ja kutkuttavuudesta karisee, ja lähdetään sankaruuden tutuille teille tarpomaan. Alieneiden aivottomasta roskasakista löytyy korostetun hyväsydäminen – sikäli mikäli ko. olennoilla sydäntä on – taistelija ja tämän söpö – sikäli mikäli ko. limanuljaskat söpöjä voivat olla – penska. Siinäpä sitten itsestään sata uutta taisteluvaihetta löytävä Wikus voi käydä ”kavereidensa” kanssa useaan jo koettuun seikkailuun.
Ryminän kasvaessa ja kasvaessa, olkoonkin, että tehostejälki on hienoa ja muutamat taistelukohtaukset häikäisevät, liu’utaan liian lähelle Halo-fani Blomkampin haukotuttavaa pelimaailmaa ja Transformers-nosteen jälkiaallokkoa. Ja myönnettävähän se on, että teini-Arsi olisi vielä pitänyt moista ratkaisua ookoona ja ne, jotka ovat sielunsa tietokonepeleille menettäneet, diggaavat vielä enemmän. Itse leffan puhutteleva tematiikka kuitenkin kärsii tästä ja D9 taantuu kiintoisasta mokumentista CGI-tietokonepeliräiskinnäksi.
District 9 on kätevä leffa ja pieni piristeruiske jo toiselle 2k:n jälkeiselle vuosikymmenelleen ehtineelle leffateollisuudelle, mutta oikein muuhun siitä ei ole. Mittarit hakkaavat toki positiivisen puolella, mutta kun hypelisä katoaa, jää vain hyvällä pääosatulkinnalla ja tehosteilla tähditetty perus-scifistely.
