1970-luvulla eleli mies nimeltä George Lucas, jolla oli mahdoton unelma. Lucasin visioon avaruudesta, jossa on Jedejä, Sithejä ja erilaisia galakseja aiheutti naurunpyrskähdyksiä miehen ympärillä. Naureskelijat saivat nenillensä. Tähtien Sodasta – tai paremmin voisi sanoa Star Warsista – tuli rakastettu ja menestynyt mestariteos. Se sai 1980-luvulla vielä paremman jatko-osan Imperiumin Vastaisku. Alkuperäinen trilogia päättyi vuonna 1983 Jedin Paluuseen. Lucas ilmoitti tekevänsä 1990-luvulla uuden prequel trilogian. Kuitenkin vuonna 1999 sen ensimmäinen osa Pimeä Uhka tuhosi monien mielestä hyvän elokuvasarjan Jar Jar Binksin ja CGI-efektien avustuksella. Sitä seurasi vain hieman kehutumpi jatko-osa Kloonien Hyökkäys. Vuonna 2005 prequelit ja koko saaga saivat kumminkin komean päätöksen Sihtin Kostossa.
Vuonna 2012 elokuvasarjan isä George myi oikeudet Disneylle, joka ilmoitti tekevänsä uuden trilogian ja muutaman spin-off elokuvan. Moni vanhan linjan fani säikähti, että ryvetetäänkö saaga nyt lopullisesti. Monia vain vahvisti pelko kun J.J Abrams ilmoitettiin ohjaajaksi. Myös alkuperäisten leffojen päänäyttelijöiden ilmoitettiin palaavan ikonisiin rooleihinsa. Kun teasereita alkoi iskeytyä nettiin, heräsi toivonkipinä. Palauttaako tämä leffa saagan raiteilleen? Jo valmiiksi iso hype vain kasvoi ensi-illan lähestyessä ja moni fani ehti jo pelätä Force Awakensille samaa kohtaloa, minkä Episodi 1 koki 16 vuotta sitten.
Pelot olivat aivan turhia. Star Wars: The Force Awakens on juurikin niin hyvä elokuva, kuin trailerit antoivat ymmärtää. Se nousee myös lähes samalle tasolle alkuperäisten leffojen kanssa. Meikäläinen on odottanut tuota leffaa kolmisen vuotta ja odotus palkkittiin uljaasti perjantaina 18.12. Sama henkilö päätti kirjoittaa leffan arvoisen pitkän arvion. En spoilaa juonta juuri ollenkaan seuraavassa kappaleissa, niin kuin jotkut nimimerkit ovat ikävästi tehneet.
On kulunut 30 vuotta siitä, kun kapinalliset posauttivat Kuolemantähden pirstaleiksi ja Imperiumi keisareineen kaatui. Raunioista on kuitenkin noussut uusi uhka First Order, joka on ottanut tehtäväksi surmata viimeinen jediritari Luke Skywalker. Mainittu on kuitenkin kadonnut tietämättömiin, eikä hänestä ole näkynyt merkkiäkään 30 vuoteen. Kuitenkin kartta kohti Luken olinpaikkaa löytyy ja päätyy täysin otottamattomiin käsiin.
Ohjaaja J.J Abramsilla oli valtavat paineet elokuvan suhteen, eikä hän halunnut pettää lukuisia faneja. Abrams kuitenkin onnistui niin hyvin, että teki mieli kirjoittaa fanipostia ohjaajalle. Elokuva on toki siis järisyttävän hienosti tehty teknisesti. Se on niin kuin alkuperäiset leffat tällä vuosikymmenellä. 3D-tekniikasta otetaan myös kaikki irti ja näyttävät avaruustaistelut ovat entistä komeampia kakkulat päässä. Sama pätee valosapelikamppailuihin. Vaikka elokuva on mielestäni visuaalisesti maailman hienoinpia, keskiössä on silti tarina ja hahmot. Juoni on saman tyylinen kuin Episodi nelosessa, mutta Abrams on soveltanut sitä lisäämällä paljon uutta. Uusi ja vanha ovat elokuvassa täydellisessä tasapainossa. Tarina viljelee paljon käänteitä ja on erittäin tapahtumarikas. Force Awakensia voi kuvailla suureksi seikkailuksi, jolla on suuri sydän. Kyllä myös huomaa, että on ollut sama käsikirjottaja, kuin kehutulla Imperiumin Vastaiskulla. Jännä juttu, yksi kohtaus toi Taru Sormusten Herrasta – trilogian mieleen.
John Williamsin score on jälleen mahtavaa kuunneltavaa. Se osaa Abramsin tavoin sekoittaa uutta ja vanhaa tasaisessa suhteessa. Olisin kyllä mielelläni kuullut myös prequeleiden musiikista Duel of the Fatesin tai Battle of Heroesin, mutta näinkin kelpaa.
Parasta uudessa elokuvassa on kuitenkin hahmot ja niitä loistavasti tulkitsevat näyttelijät. Carrie Fisher hoitaa ruutuajansa kunnialla. Hmm, Mark Hamillista en sano mitään. Harrison Ford karismoineen on seitsemänkymppisenäkin oivallinen Han Solo, joka on kolmikosta näkyvästi suurimmassa roolissa. Tietenkin kaikki muut vanhat hahmot ovat entisensä. Silti uudet tulokkaat eivät jää ollenkaan veteraanien varjoon. Melkein päinvastoin. Jos tarina hiihtää tuttua latua, hahmot ovat jotain aivan uutta. Jakkussa vaelteleva yksinäinen Rey nousee kertaheitolla Star Wars hahmojen parhaimmistoon. Hän on samaistutattava ja ponnekas persoona, vahva naishahmo. Hehkutin Mad Max: Fury Roadin Furiosaa vuoden parhaaksi naissankariksi, mutta joudun ehkä syömään sanani. Asiaa auttaa se, että kuvankaunis 23-vuotias näyttelijä Daisy Ridley tulkitsee ensimmäisen elokuvaroolinsa kuin veteraani. Loistava roolisuoritus ja loistava hahmo. Sitten on ex-stormtrooper Finn, joka tajuaa aivopesunsa ja lähtee pakoreissuun. Kaikki jotka mutkuttivat mustaihoista John Boyegaa voivat sulkea suunsa, sillä hänkin tekee tehtävänsä hyvin. Kapinallispilotti Poe Dameron ei ole yhtä monipuolinen hahmo kuin edelliset, mutta silti onnistunut ja Ex Machinassa jo vakuuttanut Oscar Isaac pelaa varman päälle. Myös Lupita Nyong’o tekee vaikuttavan roolityön motion capture hahmollaan sivuosassa.
Sitten siirtykäämme pahiksiin. Kylo Ren saattaa vaikuttaa ulkoisesti hyvin tavanomaiselta Darth Vader – kopiolta, mutta se on jotain aivan muuta. Adam Driver välittää loistavasti hahmon mietteet kuviksi. Kylo Ren on paitsi voimakas, myös erittäin epätasapainoinen vielä itseään etsivä nuorukainen, mutta sen verran iljettävä hän on, että sympatioita en ristivalomiekan kantajaa kohtaan tunne. Domhnall Gleeson ja Gwendoline Christie jäävät roolihahmoineen hieman ohuiksi, mutta ei huonoiksi. Motion Capture Maestro Andy Serkis taas yllättää jälleen, vaikka hänen roolinsa melko pieni olikin.
Nyt olen sanottavani sanonut. Star Wars: the Force Awakens on liki täydellinen elokuvakokemus ja jättää janoamaan jatkoa. Toisin sanoen huikea uusi tuleminen, joka lunastaa kaikki valtavat odotukset. Pidän hyvänä ratkaisuna, että leffa ei paljastanut läheskään kaikkea, vaan jäättää purtavaa seuraaviin osiinkin. Vaikka itseäni ei tarinan uittaminen tutuissa vesissä haitannut, silti voisin nähdä ensi kerralla jotain uutta. Episodi VIII saisi jo tulla, sitä odottaessa katson tämän monta kertaa.
