Kovin paljoakaan Roald Dahlin tuotoksiin – saatika niistä käännettyihin elokuvaversioihin – en ole paljoakaan tutustunut. Ehkä yksi näistä oli tämä Tim Burtonin ohjaama Jali ja suklaatehdas, mikä enimmäkseen iski, vaikkei suosikkeihini kuulukkaan.
Mutta sitten on vielä yksi leffa, jonka minä muistan melko hämärästi lapsuuden syöveristä. Ja se on tämä, Iso kiltti jätti.
Orpotyttö Sophie herää eräänä yönä ja näkee kadulla ison ukkelin muiden talojen ikkunoiden ääressä. Pian tämä jättimäinen mies huomaa Sophien ja kaappaa hänet mukaansa jättien maahan. Sophien hyväksi tuuriksi jätti onkin kiltti, eikä tällä ole aikomuksena syödä ihmisiä, toisin kuin muut jätit. Lopulta Sophie ja BFG (Big Friendly Giant) aikovat tehdä jotain ilkeiden jättiläisten suhteen.
Vaikka on vanhassa animaatio venhentuneet grafiikat, nostattaa tämä silti kauniin tunnelman pintaan. Taianomainen, välillä hauska, mutta myös pelottava. Monille pienille lapsille tämä ei sovi; sen jo näkee ensimmäisestä ilkeästä jättiläisestä, joka hyökkää BFG:n kotikoloseen. Ne ovat ainoa (mutta myös oikeasti) pelottava asia koko leffassa, mikä johtuukin niiden rumasta ulkomuodosta.
Tässä on paljon nostalgia-arvoa, sillä kun viimeksi näin, olin kaiketi about 3-4-vuotias. Silti tämä on jäänyt hyvin mieleen, hienoltaan tunnelmaltaan ja ihanista lauluistaan. Suosittelen, mutta en kovin pienelle kohderyhmälle.
