Kun vilkaisin sanomalehteä ja katselin millainen oli päivän elokuvatarjonta, iskeytyi silmääni viisi tähteä saanut Viattomuus. Luin arvostelut ja totesin: tuo kuullostaa niin oudolta ja niin erilaiselta että tuon minä katson.
Siis…
Elokuva alkaa, kun kuusivuotias Iris astuu ylös arkusta ja ympärillä on liuta pikkutyttöjä (itseasiassa elokuva alkaa alkuteksteistä). Alastomana ruumisarkussa maanneelle Irikselle annetaan vaatteet ja hiusnauhat, jotka kertovat millä luokka-asteella kukin tyttö on. Vanhimpiin tyttöihin lukeutuva Bianca esittelee uudelle tytölle sisäoppilaitoksen, jossa vallitsee tiukka kuri, jokaisena hetkenä, oli kyseessä sitten balettia tai maantietoa.
Laitos sijaitsee aluella jota ympäröi valtava muuri ja jonka sisällä ei ole muuta elämää kuin koulu ja tytöt. Ei autoja, ei kauppoja, ei edes yhtä ainutta miestä. Yksi tärkeimmistä säännoistä on, ettei alueelta saa karata. Jos yritys huomataan, joutuu jäämään kouluun loppuiäksi palvelemaan muita. Niin tosiaan. Viimeisen vuoden jälkeen tytöt pääsevät pois koulun alueelta muuhun maailmaan, josta heillä ei ole tietoa. Tai itseasiassa, kun tyttöjen alkuperää ei tiedetä, voi hyvinkin olla että heidät on esimerkiksi kaapattu kouluun tuosta muusta maailmasta.
Viattomuus on taide-elokuva, joten sitä voi tulkita monella tapaa, ja jokainen tulkintakin rippuu varmaan siitä millainen päivä takana on. Minulle elokuvan aikana heräsi monia kysymyksiä, kuten mistä tytöt tulivat, ja odotin loppua myöten niihin myös vastausta, mutta tajusin kuitenkin, että kysymyksiini sain tehdä omat, minua miellyttävät vastaukseni.
Kun kyseessä on herkkä elokuva, jota täytyy käsitellä avoimesti, on mukana oltava myös vahvoja herkkiä näyttelijöitä. Pikkutytötkin, varsinkin ne, jotka olivat lähemmässä tarkkailussa, tekevät yksinkertaisen tarkat suoritukset ja roolista näkee missä asemassa hän on, mitä mieltä hän on laitoksesta ja onko hänellä salaisuuksia, kuten Biancalla esimerkisi on. Koko elokuva on salaisuus, jonka vain opettajat tietää, vai tietävätkö hekään.
Elokuvan väri- ja äänimaailma on tasapainossa ja tuovat fantasian tuntua elokuvaan. Kun tarvitaan hiljaisuus, on hiljaisuus. Kun tarvitaan pimeää, on pimeää. Kun pienet jalat kulkevat tietä, jota valaisee suoraan ylhäältä jostain rippuvat lamput, miettii sitäkin mistä helkutista ne ovat kiinni. Onko alueen päällä katto vai pitääkö kenties itse Jumala lampuista kiinni. Who Knows?
Tämä elokuva pitäisi katsoa tarkkaan uudestaan ja oikein ajan kanssa, että tajuasi kaiken. Tai ehkä kaikkea ei edes ole tarkoitus tajuta. Minulle jäi hiukan outo tunne sillä oma näkemykseni tai useammat näkemykseni tästä elokuvasta oli ristiriidassa toisiinsa. Niin kuin eräs lehti sanoi: Viattomuutta pitäisi katsoa 1000 sivuinen ooppus kädessä jos sen jokaisen pölyhiukan haluaisi käsittää.
Mutta tällä hetkellä minulle riittä oma näkemykseni. Tytöt oli viety, tytöt oli tuotu, tytöt eivät ymmärtäneet, tytöt luulivat ymmärtävänsä, tytöille syntyi salaisuus, tytöt kertoivat sen eteenpäin, tytöt lähtivät, tytöt…
No… Omastakin käsityksestä saisi ainakin 200 sivua, mutta ainakin elokuva pisti ajattelemaan.
Kun katselee pikkutyttöjen kehitystä kohti aikuisuutta tässä kasvutarinassa, niin on se miespuolisenkin henkilön kohdalla sydäntäriipaisevaa seurattavaa, sitä on Viattomuus.
