Dracula (Graham McTavish), vaarallisen väkevä ja vanha vampyyri Valakiasta on saanut syyn palata aktiiviseen politiikkaan ja alkaa sanelemaan uusia olotiloja ihmiskunnan ja yön pimeydessä lymyilevien olioiden välille. Olotila on armoton tuhoamissota ja sen toteuttamiseen Dracula kutsuu esiin joukon vampyyreita johtamaan operaatioita ja kaksi hänelle henkilökohtaisesti lojaalia ihmistä, Hector (Theo James) ja Isaac (Adetokumboh M’Cormack) vastaavat strategiasta ja joukkojen täydennyksestä. Kaikkimurha loppujen lopuksi henkilökohtaisesta syystä ei kuitenkaan miellytä Draculan poikaa, Alucardia (James Callis) ja tämä panee hanttiin. Sukuperinnettä noudattava Trevor Belmont (Richard Armitage) ja oppinut Sypha Belnades (Alejandra Reynoso) ovat Draculaa vastustavan triptyykin kaksi muuta taulua ja näillä on iso urakka edessään.
Ensimmäinen kausi hyvin ankean lähtökohdan omaavasta sovituksesta oli pelkkä prologi, mutta varsinaisen toiminnan ja juonen käynnistyessä ei meininkiä voi moittia. Käsikirjoituksesta vastaava Warren Ellis tietää että toiminnan pitää pysyä pelkkänä henkilöpohjaisen ruaman mausteena ja dialogi on täynnä anakronistisia törkeyksiä. Vielä miellyttävämpi seikka on siinä että tarina keskittyy juurikin siihen mielenkiintoisempaan osapuoleen, sillä Dracula ja tämän hovi ovat suvereenissa pääroolissa, mutta eivät menetä tehokkuuttaan antagonisteina ja ovat monitasoisempia kuin päältä näyttää. Öyryävä Godrand (Peter Stormare) on riidanhaluinen, huomaa hyvin nopeasti mihin suureellinen suunnitelma johtaa ja osaa myös kunnioittaa voimasuhteita. Carmilla (Jaime Murray) on petollinen manipulaattori joka pelaa peliään kärsivällisesti ja tämän jäätävän kuoren alla on paljon vihaa. Visuaalinen ilme on jokseenkin skitsofreeninen yhdistellessään varsin kulmikkaan anime-tyylin (Allekirjoittaneen termi) hahmot ja goottilaisesti ylenpalttisen miljöön ja väkivaltaakaan ei ujostella. Teknisesti sovitus ei siis ole loistotyötä ja sitä voi myös odottaa alustan ollessa varsin vähäpätöinen.
Richard Armitage, James Callis ja Alejandra Reynoso ovat keskenään nahisteleva trio jonka jokainen jäsen on jossain mitassa toisia väkevämpi ja siten ehdottoman tärkeä kokonaisuudelle joka on enemmän kuin osiensa summa. Toistamisen arvoista on mainita letkeä dialogi mikä rakentaa hahmojen välistä dynamiikkaa hyvin eikä pyri liialliseen hienosteluun. Graham McTavish on koko sarjan [I]primus motor[/I], lähtökohta ja monitasoisin hahmo jonka olemuksessa on suureellisen Roiston arvokkuutta. Peter Stormare on varsin huomaamaton äänekkäänä öyryäjänä joka ei osaa ajatella kovinkaan pitkälle ja Jaime Murray on kaikilla tavoilla tämän vastakohtana ollen korkkiruuvia kierompi. Roolituksia ei siis voi kehua maasta taivaaseen, mutta (viiteryhmässään) erinomainen käsikirjoitus pitää mielenkiintoa yllä ja jatkoa pohjustetaan hyvin. Draculan tuho jättää ison valtatyhjiön ja sellaisessa tilanteessa Ranskasta töiden perässä siirtyneen Belmontin suvun juovuksissa viihtyvä patriarkka ei voi keskittyä suosikkiviihteeseensä.
Kokonaisuus on katsomiskelpoista kauhufantasiaa maallikoille ja lähdemateriaalin tunteville kyseessä on miellyttävän kunnioittava sovitus mikä puristaa moninaiset detaljit koherentiksi, dramaattisesti jänteväksi kokonaisuudeksi.
