Kaikki muistavat vuoden 2001 minisarjan Band of brothers (taistelutoverit) joka pohjautui toisen maailmansodan Euroopan rintamalle liittoutuneiden silmin katsottuna. Sarja sai aikoinaan suuren suosion kaikkialla maailmassa ja se on palkittukin monin eri tahoin. Eikä ihme, onhan sarjaa ollut tekemässä Yhdysvaltalaisten kärkikaarti niin ohjauksessa kuin näyttelytyössäkin. Tätä HBO:n sarjaa olivat tekemässä mm. Steven Spielberg, Tom Hanks, Ron Livingston, Dale Dye sekä monia muita tähtiä. Sarja sai innoituksensa luultavasti vuonna 1998 valmistuneesta “Pelastakaa sotamies Ryanista” joka on kaikkien aikojen palkituin sotaelokuva. Tässäkin tähtiohjaaja Spielberg ja konkarinäyttelijä Hanks tekevät saumatonta yhteistyötä.
Taistelutoverit olivat myös kaikkien aikojen kallein minisarja. Se oli todella näyttävä, etenkin taistelukohtauksissa joissa tietokonegrafiikkaa ja räjähteitä ei ollut säästelty tippaakaan. Ikävä kyllä taistelutoverit eivät yltäneet Pelastakaa sotamies Ryanin tasolle käytännössä millään osa-alueella. Sodan realismi puuttui taisteluista selvästi enemmän, äänitys oli vaisumpaa eikä näyttelijätyö aivan niin sujuvaa. Sarjan vahvimmaksi puoleksi muodostuikin katsojan kiintymys hahmoihin jotka näyttelevät kymmenessä jaksossa. Heihin kerkeää samaistua ja luonteen oppii tuntemaan paremmin kuin keskivertopitkässä elokuvassa. Lisäksi historialliset faktat oli otettu äärimmäisen tarkasti huomioon sillä ne olivat kuultu suoraan aitojen veteraanien suusta ja juuri heihin koko sarja pohjautuikin.
Band of Brothers oli ja on edelleenkin pienine puutteineen silti yksi kaikkien aikojen parhaista ja menestyneimmistä sotaspektaakkeleista joita mediassa on tehty. Vajaa kymmenen vuotta sittemmin samat jannut aikoivat rikkoa vallin vielä kerran: tehdä samanlainen sarja joka keskittyy aivan uudelle ja toisenlaiselle rintamalle uusine hahmoineen ja käsikirjoituksineen. Näin syntyi THE Pacific – Tyynenmeren taistelutoverit.
The Pacific oli yksi vuoden 2010 odotetuimmista julkaisuista. Se on HBO:n, Dreamworksin ja Playtonen 10-osainen minisarja jonka tuottajana ovat toimineet Steven Spielberg, Tom Hanks sekä Gary Goetzman. Käsikirjoituksesta vastasi mm. Bruce McKenna. Sarjaan tekijöiltä upposi noin 200 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria joten sarjasta oli suuret odotukset niin tekijöiltä kuin katsojiltakin.
Sarja sijoittuu toisen maailmansodan Tyynenmeren taistelukentälle Japanin keisarikuntaa vastaan. Tarina etenee peräkkäisinä noin tunnin mittaisina jaksoina joissa seurataan Yhdysvaltojen merijalkaväen edesottamuksia näissä taisteluissa kouluttautumisesta sodan loppuun saakka ja kaikkea sieltä väliltä. Erityisesti tarina nitoutuu kolmen päähenkilön ympärille joita seurataan enemmän ja vähemmän jaksosta riippuen. Eugene Sledge(Joe mazzello), Robert Leckie(James Badge Dale) sekä John Basilone(Jon Seda) näyttelevät näitä sotureita joiden lähtökohdat ja tapahtumat ovat täysin poikkeavia toisistaan.
Sarjassa käydään läpi useita tärkeitä ja merkittäviä taistelukenttiä Tyyneltämereltä kuten Guadalcanaalin taistelu, Iwo Jiman valtaus, Okinawan maihinnousu ja paljon muitakin. Taistelut ja eteneminen on kirjoitettu historiallisella tarkkuudella pohjautuen dokumentteihin ja veteraanien haastatteluihin.
Tyynenmeren näyttämö toisen maailmansodan aikaan oli täysin eri maata kuin Euroopassa käydyt taistelut. Tätä on koetettu saada kerrottua mahdollisimman paljon. Etenkin sääolosuhteet, ilmasto, veden ja ruoan puute sekä ruumiillinen rasitus on otettu huomioon suurelta osin. Tässä mielestäni kuitenkin epäonnistutaan aikalailla. Vaikka sotilaat ovat janoisia ja joutuvat marssimaan mutaliejussa jalat rakkoja täynnä, niin siitä ei siltikään ole saatu niin kurjaa ja epäinhimillistä kuin olisi voinut toivoa. Se ikäänkuin vain kerrotaan ja käydään läpi pakollisena aiheena jotta tämäkin puoli sodasta saadaan jollain tavalla näkyviin. Joissain jaksoissa on koetettu saada näytettyä myös ihmisen henkinen romahtaminen mutta sekin jää puolitiehen. Siitä ei olla saatu niin dramaattista kuin sen voisi kuvitella olevan. Sen sijaan muutaman sotilaan kuten esimerkiksi Eugene Sledgen henkistä muutosta jaksojen aikana on mielenkiintoista seurata ja siinä on onnistuttu varsin hyvin.
Sarja on kuvattu Australiassa joten näkymät ovat hienoja ja realistisia. Viidakot, maihinnousurannat sekä mutaisissa ojissa rämpiminen on lavastettu hienosti mutta se ei riitä imaisemaan katsojaa siihen oikeaan tunnelmaan siltikään.
Rinnakkaissarjastaan Taistelutovereista poiketen tässä sarjassa katsoja ei pääse välttämättä niin hyvin sisään hahmoihin kuin toivoisi. Sarjassa seurataan kolmea hahmoa ja suurin osa muista näyttäytyvät vain pienissä sivurooleissa. Hahmojen tarina on hyvä mutta ei luo “taistelutoverimaista” tunnelmaa lainkaan. Kestää ainakin neljän jakson verran ennenkuin opit edes hieman tuntemaan itse hahmoja. Johtuen osaksi siitäkin, että ensimmäiset jaksot Guadalcanalin taisteluista käytiin lähes poikkeuksetta yöllä pimeässä jolloin hahmoja ei edes nähnyt.
Itse tulitaistelut ovat toteutettu visuaalisesti loistavasti. Apuna on ollut todella paljon tietokonegrafiikkaa sekä käsittämätön määrä räjähteitä. Taistelukohtausten toteutus onkin elokuvasarjan parasta antia ainakin päältäpäin katsottuna.
Itse sarja ja etenkin siinä esiintyvät taistelut ovatkin realistisuuden ja surrealistisuuden sekoitus jossa yhdistyvät tarkkaan mietityt historialliset faktat mutta samalla sodan oikea luonne ja traagisuus kadotetaan. Liittoutuneista on tehty taas kerran sankareita joille tietenkin tulee välillä harmillisia takapakkeja jonkun sotilaan menettäessä mielenterveytensä tai henkensä. Japanilaiset taas ovat julmia, aivottomia idiootteja joita ammutaan kuin seulana maahan. Vaikka taistelut ovat näyttäviä ja yritys on hyvä, en siltikään tajua miksi Spielberg ei ole saanut siitä myös henkisesti järkyttävää. Se ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia, ajatuksia tai sympatiaa saati sitten aggressiota. Kaikkea on koetettu ja erilaista materiaalia riittääkin joissa yritetään saada katsoja mukaan oikean sodan henkeen. Nämä kohtaukset vaikuttavat vain melko tökeröiltä ja kaupallisilta joten yritykseksi se tosin jääkin.
Sarjan alkupää herätti etenkin närkästystä. Sotilaat etenevät viidakossa, öisin tulee sekasotkuinen tulitaistelu, aamulla maassa on satoja Japanilaisten ruumiita, taas yöllä paukutellaan pyssyjä ja sama jatkuu. Jaksoissa ei ollut kummoistakaan juonta ja sekin oli kerrottu epäselvästi. Jenkit oli kuvattu lähes voittamattomiksi eikä minkäänlaista realistisuuden tuntua ollut. Toisaalta sarjan puolenvälin maissa nämä oireet alkoivat pikkuhiljaa kadota ja taistelukohtauksissa oli jo jonkinmoinen juoni joissa kuvattiin tarkemmin yksittäisiä tapahtumia ja etenemistä. Ikävä kyllä siihen sarja sitten alkaa loppuakin. Odotin, että sarjassa olisi perehdytty enemmän keisarikunnan sotilaiden viekkauteen ja peräänantamattomuuteen. Sen sijaan kyseisestä aiheesta vain mainittiin muutaman kerran ohimennen mutta ei sitä katsojalle näytetty juuri ollenkaan. Yleensä Japanilaiset vain syöksyivät konekiväärien eteen ja kaatuivat siihen.
Mielestäni sotaelokuvissa yhdeksi tärkeimmäksi tukipilariksi muodostuu äänimaailma. Erityisesti aseiden, luotien ja räjähdysten osalta. Tässä se ei kuitenkaan yllä taistelutovereita paremmaksi ja aseet kuulostavatkin enemmän tietokoneella tehdyltä lätinältä kuin oikeasti korvat lukkoon lyövältä paukkeelta. Eli äänimaailma ei tue juuri ollenkaan graafista ulkoasua joka on kuitenkin vertaansa vailla.
Toimintaan painottuvien jaksojen välissä esiintyy muutama sellainenkin kohtaus, jossa on rauhallisempaa. Näissä jaksoissa on mahdollisuus tutustua paremmin itse hahmoihin tarkemmin ja ne antavat sopivaa “hengähdystaukoa” paukutteluun. Kyseisissä jaksoissa on ihan mukiinmenevä juoni ja ne ovat toteutettu varsin mallikkaasti. Käsikirjoitus olisi voinut olla hieman syvällisempi mutta pidin kuitenkin näistä jaksoista vähintään yhtä paljon kuin taisteluun sijoittuvista.
Näyttelijät ovat hyviä. Suuri osa on vähemmän maineikkaita mutta varmasti nousevia tähtiä Amerikan filmiteollisuudessa. Elokuvan henkisen visuaalisuuden puutteet ovatkin tekijöissä, ei näyttelijöissä.
Yhteenvetona sarja on visuaalisesti huippuluokkaa ja todella näyttävä. Uppoaa kaikkiin jotka pitävät suurista ja hienosti toteututuista tulitaisteluista. Suurta yrityksen makua siinä on riittämiin eikä vaivoissa ja lavasteissa ole säästelty tippaakaan. Täydellinen tunnelman puute huonon äänimaailman kanssa pilaavat hyvän kokonaisuuden josta olisi voinut saada jopa maailman parhaan sotasarjan.
Jokaisessa jaksossa on katsottavissa hstoriallinen dokumenttipätkä. Katsokaa ensin se ja verratkaa itse jaksoon. Sodan kauhut avautuvat paljon paremmin ja mieleenpainuvammin lyhyessä mustavalkodokumentissa kuin tunnin mittaisessa jaksossa.
Sarja on kuitenkin pakollinen katsottava kaikille sotaelokuvien ystäville ja onnistuu siinä kaikesta huolimatta ihan hyvin. Eikä Tyynenmeren taisteluista koskaan ole liikaa elokuvia.
