1980-luvulla Ruotsissa mainetta niittänyt Lasse Hallström teki vuonna 1991 ensimmäisen Hollywood-tuotoksensa. Tässä hollydebyytissä on mukana kaikki ne elementit, joista Hallström on myöhemmin tullut tunnetuksi. Uskottavat henkilöt ja elämänläheinen tarina täydentävät toisiaan sekä tunnelma on hyvin lämminhenkinen. Hallström taiteilee taas kerran onnistuneesti draaman ja komedian välillä. Hallström on sen verran hyvä ohjaaja, että hän pystyy yleensä väistämään turhan sentimentaalisuuden ja siirappisuuden, vaikka siihen olisikin mahdollisuus. Aidosti koskettavat ihmiskohtalot liikuttavat jo tarpeeksi ja keinotekoisuus on vain pahasta.
Kerran vielä -leffassa Hallström kertoo tarinan italialais-amerikkalaisesta perheestä, jonka jäsenet pitävät toisiinsa tiiviisti yhteyttä. Joe (Danny Aiello) ja Marilyn (Gena Rowlands) Bella viettävät leppoista vanhuselämää ja pitävät huolta kolmesta jo aikuisesta lapsesta. Tony-poika ja Jan-tytär ovat menneet jo naimisiin, vain naiivi Renata (Holly Hunter) odottaa unelmiensa prinssiä. Epäonnistunut työkokeilu osakemyyjänä tuo Renatalle kuitenkin tulevan aviomiehen, Sam Sharpen (Richard Dreyfuss), liettualais-amerikkalaisen hurmurin. Renata on onnensa kukkuloilla, mutta muu perhe oikein pidä Samin energisestä olemuksesta, uusista tempauksista ja tunkeutuvasta luonteesta. Bellojen elämä järkkyy, kun Sam sekoittaa sitä omalla olemuksellaan, mutta Renata on kuitenkin heidän rakas. Bellat joutuvat pohtimaan asioita ja muitakin vakavia käänteitä tapahtuu.
Hallström on omiaan kertomaan tällaisia lämpimiä elämää täynnä olevia draamakomedioita. Roolihahmot ovat persoonallisia ja Hallström onnistuu luomaan hienon tunnelman elokuvaansa. Näyttelijät ovat myös tärkeässä osassa näin henkilöpainoitteisissa jutuissa. En muista Danny Aiellon olevan koskaan näin vakuuttava kuin tässä elokuvassa. Gena Rowlands Bellan perheen äitinä on uskottavaa ja laadukasta työtä, niin kuin Rowlands usein tekee. Holly Hunter on hyvä ja uskottava, mutta show’n varastaa usein itselleen Richard Dreyfussin täydellä energialla ja panostuksella vedetty roolisuoritus puheliaana Sam Sharpena.
Elokuva keskittyy välillä liikaa johonkin tiettyyn samaan asiaan, mikä tuntuu välillä puuduttavalta, mutta muuten Kerran vielä on erittäin toimivaa draamaa. Ei mitään elämää suurempaa, vaan elämänkokoista elokuvaa. Hallström sai aikaan mestarillista jälkeä toden teolla vasta vuonna 1993 elokuvassa Gilbert Grape, mutta hieno näyte hepun taidoista on myös tämä elokuva.
