Tällainen tyhjänpäiväinen komedia on aika huono juttu.

23.6.2006 23:38

Arvioitu elokuva

Kun mitätön tusinaohjaaja tarttuu aiheeseen, joka tuntuu jo loppuun käsitellyltä, niin jälki on tuskin kovin hyvää. Stephen Herekin uusin kertoo työlleen omistautuneesta lainvalvojasta, joka saa suojeltavakseen joukon murhan todistaneita cheerleader-tyttöjä. Homma on tietenkin alkuun aika vaikeaa, mutta lopuksi he tulevat toistensa kanssa toimeen ja jopa oppivat toisiltansa jotakin.

Man of the House on sitä tuttua ja turvallista viihdehömppää, joka ei tarjoa mitään uutta mutta viihdyttävyytensä vuoksi sen katselee loppuun saakka ilman suuria tuskia. Huumori yrittää olla jopa satiirista. Muoti-ilmiöt, sukupuolten väliset erot, murrosiän vaikeus ja pissismi sopivat tämän filmin vitsin kohteiksi. Mean Girls hoiteli samoista aiheista paljon parempia vitsejä kuin mihin tämä kykenee.

Tällainen tyhjänpäiväinen komedia on kuitenkin aika huono juttu, vaikka leffa olisikin viihdyttävä. Elokuvallisia ansioita tästä ei löydy juuri mitään ja kaikki vitsit löytyvät jo jostain muustakin elokuvasta. Tällainen “jäykkis ja hulivili” -asetelma on nähty monta kertaa paremmin toteutettuna ja meininki voisi kuvailla kliseiseksi puuroksi. Tässäpä leffassa sanoma jää vähän epäselväksi kaiken koheltamisen takia, niinpä katsojalle tulee lopputekstien jälkeen vähän hölmö olo. Mikä tuonkin leffan tarkoitus oli? Olinko nähnyt tämän jo? Hmm.

Tommy Lee Jones on hyvä näyttelijä, joka varmaan suuren rahasumman takia päätyi tähän mukaan. Tytöt otettiin mukaan enemmän ulkonäön takia kuin näyttelijänkykyjen ansiosta. Cedric the Entertainerin kyvyt menevät hukkaan tällaisissa nysväisissä sivurooleissa nysväisissä elokuvissa.

Nuorille tytöillehän tämä leffa pääasiassa on varmaan suunnattu ja heihin tämä varmasti iskee kuin Mustanaamion pahan merkki pahiksen kuonoon. Jo kokeneemmille leffafriikeille kyseessä on aika turhauttava katselukokemus.

Arvosteltu: 23.06.2006

Lisää luettavaa