Steven Spielberg, Hollywoodin vanha ohjaaja-/tuottajaguru, on viime vuosina kulkenut varsin ailahtelevia polkuja pitkin. Taso on heilahdellut laidasta laitaan Jurassic Park II:n ja A.I.:n ollessa sieltä tuotoksien heikoimmasta päästä. Onneksi brutaalin sotakuvauksen ääreen päästessään Spielberg on jälleen vauhdissa.
Pelastakaa sotamies Ryan on vähintään omalaatuinen sotatarina. Sankarit ovat toki sankareita kuten aina ja vihollisen luotien murskatessa ihmisaivoja patriotismi valtaa välillä ruudun. Mutta silti Kapteeni John Millerin ja kumppaneiden ainutlaatuisessa pelastusretkessä on jotain suurta paloa, joka vie elokuvaa eteenpäin. Spielberg häärii kameran toisella puolella mallikkaasti, ja lopputulos onnistuu todella säväyttämään.
Leffa alkaa kaaoottisella ja julmalla alulla, jossa USA:n maihinnousujoukot joutuvat hurjaan tulenvaihtoon vihollisen kanssa. Veri valuu valtoimenaan ja multa roiskuu sarjatuliaseiden rytmikkääseen tahtiin. Välillä kuva pysähtyy ja koko maailma hiljenee kuuntelemaan mullasssa ruumiiden keskellä ryömivien miesten tuntoja. Kyse ei siis todellakaan ole pelkästä megabudjettirymistelystä, vaan kaikkien aikojen rankimmasta sotakohtauksesta.
Alun julmuudesta tarina vie kohti varsinaista missiota: vastoin alkuperäistä tehtävää Millerin ryhmä lähetetään Neuvilleen pelastamaan sotamies Ryan, jonka kaikki veljet ovat kuolleet rintamalla. Ryanin perheen tuskaa pyritään minimoimaan pitämällä edes yksi veljeksistä hengissä. Fiilis Millerin joukoisa on ristiriitainen. Onko kukaan yksittäinen taistelija koko ryhmän henkien vaarantamisen arvoinen?
Henkilögalleria on perinteisen monipuolinen. Kovista vastaan löytyy ajatteleva nössö kirjuri, ja jokaisen taistelijan käsitykset sodan hinnasta muuttuvat verenvuodatuksen keskellä. Toverin kuolema tuntematonta kumppania pelastattaessa tuntuu normaaliakin pahemmalta. Myös koston ja katkeruuden tunteet nousevat esiin saksalaisen sotavangin kohdalla.
Näyttelijäjoukko on tasaisen varmaa, mutta kukaan ei erotu kurkkusalaattiasuisesta joukosta mitenkään erityisesti. Oscarhirmu Hanks on toki poruukan vähäeleinen johtaja ja johdattaa kärsivää joukkoa taitavasti yhä vaarallisemmille mannuille. ”Vin Diisselikin” vilahtaa pienehkössä osassa.
Elokuvan vakuuttava loppu huipentuu 13.7.1944 käytyyn taisteluun. Edes Jenkkilipun yltiöpäinen heiluttelu tai elokuvan massiivinen pituus eivät haittaa näin laadukkaan ohjauksen kohdalla, vaan tarina onnistuu oikeasti koskettamaan. Onhan loogista, että jokainen katsoo sotaa omien silmiensä avulla ja näkee syylliset eri valossa. Pelastakaa sotamies Ryan on Jenkkien näkemys Normandian taistoista, joiden lopputulokseen he kiistatta vaikuttivat. Yleisluontoisesti elokuva onnistuu järkyttämään ja esittelemään sodan julmuutta sen enempää saarnaamatta.
Pelastakaa sotamies Ryan keräsi peräti viisi Oscaria lähinnä kuvaus- ja leikkausansioistaan. Tästäkin huolimatta leffa saisi olla värimaailmaltaan jopa vielä pari astetta tummempi. Lisäksi on harmillista, että Hollytähtien puhtaanvalkeat hampaat syövät uskottavuutta sotatarinalta. Vai onko niillä raukoilla ollut hammasharjat ja valkaisevat hammastahnat poteroissaan?
Mutta sen enempää joukon turhan jämäkkään olemukseen tarttumatta Pelastakaa sotamies Ryan on räjähtävän upea sotaleffa, joka liikuttaa katsojan tunteita vielä äksännellä katsomiskerralla. John Williamsin score on miksattu pääosin taka-alalle, mutta ääneen päästessään melodiat tukevat ja korostavat tarinan intensiivisyyttä entisestään. Kyllä tällaisen sielua raastavan sotakuvauksen ääreen on hyvä hiljentyä yhä uudelleen.
