Sopiipa jälleen murjaista, että vaikka olin suunnitellut tälle illalle jotain aivan muuta, en malttanut olla katsomatta tällaista hassusti nimettyä elokuvaa, joka loikkasi silmieni eteen etsiessäni tietoa [movie]Cat Soup[/movie]ista edellistä arvosteluani varten. Tamala 2010: A Punk Cat in Space. Punkkia? Kissoja? Avaruudessa? En ole hetkeen nähnyt elokuvalla yhtä viekoittelevaa nimeä. Tämä on vieläpä japanissa tehty, määritelty animeksi ja taide-elokuvaksi, joten sen on pakko olla tosi hyvä. Elokuvan on alusta loppuun tehnyt kahden hengen taiteilijaduo, joka käyttää nimeä t.o.L eli trees of Life.
Jos on elokuvan nimi upea, niin sitä on sisällön kuvauskin. Tässä on nimittäin kyseessä sekoitus Hello Kittyä, vanhoja tieteistarinoita ja Fritz Langin elokuvista tuttua scifi-estetiikkaa, minkä lisäksi elokuvan juoni ja tarina ovat vielä saaneet valtavasti vaikutteita Thomas Pynchonin tuotannosta. Kyllä te Thomas Pynchonin tiedätte. Se on se avantgardistisen postdmodernismin isoin kirjailijanimi, jonka teoksia ei ole paljoa muille kielille pystytty edes kääntämään. Elokuvia niiden pohjalta on taidettu tehdä vain yksi ja se on nimeltään [movie]Inherent Vice[/movie]. Tamala 2010: A Punk Cat in Space on lapsilta kielletty.
Tamala 2010: A Punk Cat in Spacen tarina sijoittuu kissojen asuttamaan Catty-konglomeraatin hallitsemaan galaksiin. Elokuvan päähenkilö on Catty-korporaation maskottina toimiva kkissa nimeltä Tamala, joka on geneettisesti muokattu pysymään ikuisesti nuorena ja kauniina. Elokuvan alussa Tamala päättää lähteä synnyinmailleen Orioniin, mutta päätyykin erinäisistä syistä koirien hallitsemaan planeetta Q:hun. Planeetta Q:ssa Tamala lyöttäytyy yhteen Michelangelo-nimisen koiran kanssa; Tamala kutsuu Michelangeloa meikäläisittäin hassusti Moimoiksi (vrt. [movie]Vaiana[/movie]n Heihei). Omituisessa antikapitalistisessa tarinassa sekaan mahtuu vielä psykedeelejä visioita, muinaisia jumalattaria ja uskonnollisia kultteja.
Vinksahtaneen elokuvan juoni on etenkin ensimmäisen puolikkaan ajan kauniisti sanottuna aika fragmentoitunutta kamaa ilman kovinkaan kaksista punaista lankaa, mutta loppua kohden sekalaisia juonenpätkiä aletaan vetää nätisti yhteen ja kokonaiskuva rupeaa pikkuhiljaa hahmottumaan. Fragmentoituneella tarkoitan, että kerronta hyppii jatkuvasti ja todella sattumanvaraisesti ajasta, paikasta ja hahmosta toiseen näennäisesti ilman mitään selkeää syytä, minkä uskon ärsyttävän useimpia. Lopullinen tarina on hämärä, mutta toimii omalla omituisella tavallaan hienosti. Olen kuullut monen vertaavan tätä johonkin happotrippiin, mutta omasta mielestäni ilmaisu on tässä yhteydessä ehkä vähän yliampuva. Tämähän on kuitenkin saanut vaikutteita avantgardistisesta kirjallisuudesta, joten kerronnan kummallisuus ei pitäisi olla mikään yllätys.
Tässä elokuvassa oli kaksi asiaa, joista siinä pidin aivan erityisen paljon. Ensimmäinen on sen visuaalinen puoli ja animaatio. Tamala 2010: A Punk Cat in Space on halvalla tehty omakustanneanimaatio ja se myös näyttää siltä – siis hyvällä tavalla. Visuaalisesti tähän on selvästi haettu vaikutteita Hello Kittyn lisäksi jostain Astro Boysta ja muista vanhoista animesarjoista. Animaatio itsessään on pelkkää halpaa flash-animea juurikin jonkun Sanrion tuotosten ja vaikka [tv]Aggressive Retsuko[/tv]n tyyliin. Söpöjen eläinhahmojen suusta lauotut solvaukset ja kirosanat, ajoittaiset seksi- ja homoviittaukset sekä tarinan syötävän söpön päähenkilön huulesta jatkuvasti törröttävä kessu naurattivat ainakin itseäni toisinaan ääneen. Pitkin elokuvaa heitellään vielä paljon viittauksia Stanley Kubrickin elokuviin ja klassisten rock-levyjen kansikuviin.
Toinen juttu, josta tässä elokuvassa tykkäsin oli soundtrack. Luin jostain, että Tamala 2010: A Punk Cat in Spacen tekijät ovat nimenomaan enemmän muusikoita kuin animaattoreita ja sen kyllä huomaa. Elokuvan aikana taustalla raikaava musiikki vaihtelee simppelistä goottirockista mariachi-musiikkiin ja avaruusrockiin, välillä kullaan pelkästään muikeaa syntikkafiilistelyä. Monessa kohtaa koko raina tuntuu enemmän joltain musiikkivideolta kuin miltään muulta, mikä ei tosin ole välttämättä kovin huono juttu.
Tamala 2010: A Punk Cat in Space ei ole huono elokuva ollenkaan, mutta se on niin pahuksen persoonallinen ja uniikki, etten usko sen sopivan oikeastaan muille kuin kaikkein kovimmille kulttielokuvien ja japanilaisten taidepläjäysten ystäville. Tämä voi olla ainutlaatuisin anime, jota on tullut pitkiin aikoihin nähtyä; samaa sarjaa Cat Soupin ja [tv]Serial Experiments: Lain[/tv]in kanssa. Jos kaksi yllä mainittua saa sukat pyörimään jalassa, niin kipin kapin vain katsomaan tämäkin.
