Michael Bay, tuo jokaisen elitistin lempiohjaaja, on tällä kertaa upottanut ahneet näppinsä jatko-osan tekoon. Ennen tätä Bayn edellinen jatko-osa oli iki-ihana Bad Boys II, elokuva josta vain muistan kohtauksen jossa näytettiin panevia rottia. Eipä silti, katsoisin mieluummin lisää rottapornoa kuin alistaisin itselleni jälleen sille kidutukselle, jota myös Transformers 2ksi voidaan kutsua.
Kaatuneiden Kosto -alinimen saanut jatko-osa jatkaa ykkösen tarinaa pari vuotta sen tapahtumien jälkeen. Shia “Apinoiden kuningas” LaBeouf lähtee yliopistoon, josta saadaan revittyä ainakin kuusivuotiaiden mielestä hauskaa huumoria mm. hänen äitinsä marihuanaseikkailuden avulla. Samoihin aikoihin edellisen elokuvan pääpahis, Megatron, herätetään henkiin merenpohjasta ja vanhat kunnon hyvät robotit, Autobotit® joutuvat jälleen taisteluun Megatronin ja uuden tulokkaan, Fallenin johtamia Decepticoneja® vastaan. Jotta uuden ajan Tarzanimme ei jäisi pois kaikesta huvista, hän alkaa nähdä näkyjä jotka paljastavat elokuvan MacGuffinin sijainnin, ja näin alkaa päätön juoksentelu seksivitseillä varustettuna. Mukaan heitetään myös uusi salaliittoteoristihahmo, ja luonnollisesti ensimmäisen osan “petolinnun perse” -tasoinen megabeibe Megan Fox.
Transformers: Kaatuneiden Kosto -elokuvassa on yksi suuri ongelma, ja se on se, että se on näin suomalaisittain sanottuna täysin perseestä. On suorastaan järkyttävää, miten näinkin monimutkaisesti tehty elokuva, jossa on varmasti satoja tunteja kestänyttä tietokoneanimaatiota, vaikeita stuntteja ja monenmoista menoa, voi olla kaikesta tästä käytetystä ajasta silti näin uskomattoman välinpitämättömästi tehty. Transformers 2 muistuttaa kovasti sitä, jos pikkupojille annetaan leluja ja käsketään leikkiä niillä. Siinä on aivan yhtä paljon järkeä, logiikkaa ja ajatusta. Elokuvan vitsit varsinkin ovat pikkupoikatasoisia, eritoten Shian äidin huumesekoilut ja “hullunhauskat” robottikaksoset, jotka sopertavat puhdasta kakkahuumoria alusta loppuun hupaisilla gangsta-aksenteilla joiden ärsyttävyystaso lähenee jo Mos Defin ääntä 16 Blocks-elokuvassa, ja se on paljon se. Yksi robotti myös piereskelee laskuvarjoja. Jee. Juoni itsessään on yksinkertaista ja järjetöntä paikasta toiseen juoksemistä yllämainittujen komediakohtausten säestämänä. Joskus robotit matsaavat, tai puhuvat ulkoavaruudessa joutavia ylinäytellen. Juoni on yhdentekevä ja huono kenties juuri siksi, ettei siitä välitä yhtään eikä yhtäkään hahmoa edes yritetä luoda hahmoksi, vaan katsojalle ojennetaan kaksiuloitteisia karikatyyrejä jotka toimivat elokuvan päähenkilöinä. Vaikka pelissä olisi elokuvan ihmiskunnan tulevaisuus, ei siitä vain yksinkertaisesti jaksa välittää, koska näin huonoja vitsejä jatkuvasti heittelevä ihmiskunta saa puolestani kuolla samantien. Voit miettiä nyt, että miksi jatkuvasti puhun elokuvan vitsien tasosta. Se johtuu siitä, että dialogista kenties 70% on ns. comic reliefiä, hauskaa huumoria jota heitetään tapahtumia keventämään. Ikävä kyllä Kaatuneiden Kostossa huumori ei ole hauskaa ja sen runsauden takia tapahtumat keventyvät niin paljon ettei mistään välitä sitten yhtään.
Yksi syy, miksi useimmat tämän elokuvan menevät katsomaan tai sitten joskus itselleen ostavat, on se, että “JÄTTIROBOTIT TAISTELEE SAAAATANA!”. Voin neuvoa, että säästäkää rahojanne. Jos tästä elokuvasta nauttii ehkä vartin hyvän toiminnan ansiosta, katsojalla on vain erittäin huonot standardit. Jos kestää 2 tuntia ja 15 minuuttia uskomattoman huonoa dialogia, komediaa, hirveää toimintaa ja juonta vain vartin hyvän toimintakohtauksen ansiosta, on päässä vikaa. “Mutta onhan leffassa enemmän kuin vartti toimintaa, nyt on arvostelijan päässä vikaa” sanoo Palli Peruslukija juuri nyt, ja hän on vallan oikeassa. Mutta on täysin eri asia, jos elokuvassa on toimintaa, kuin jos siinä on hyvää toimintaa. Kaatuneiden Kostossa on varmasti noin puolentoista tunnin edestä tiukkaa toimintaa, mutta siitä toimii vain noin vartin kohtaus, jossa robottien hyvisjohtaja matsaa kolmea muuta vastaan ilmeisesti Suomen metsissä keskellä yhdysvaltoja. Syy siihen, miksi tuo on hyvä toimintakohtaus ja kaikki muut huonoja, on vallan yksinkertainen. Siitä ymmärtää jotakin. Kaikki muut elokuvan toimintakohtaukset ovat niin huonosti leikattuja, koreografioituja ja kuvattuja, että robotteja ei yksinkertaisesti näe. Vaikka olisikin niin mielenvikainen että olisi luonut jonkinlaisen tunneyhteyden yhteen elokuvan roboteista, ei häntä silti voi kannustaa taistelussa, sillä tuota yhtä kohtausta lukuunottamatta jokaisessa toimintakohtauksessa tuntuu olevan vain harmaita möykkyjä hakkaamassa toisiaan. Taustalla sitten välillä kuuluu ähinää tai one-linereita, mutta itse toiminta on kehnon koreografian ja harmaan robottisuunnittelun takia erittäin hankalaa katsottavaa, sillä hyviksiä ja pahiksia ei yksinkertaisesti erota toisistaan.
Transformers 2 tuntuu aivan liian usein suoranaiselta loukkaukselta katsojaa kohtaan. Se olettaa että katsoja nauraa puhtaasti paskahuumorille ja osaa nauttia toiminnasta puhtaasti siksi, että se on toimintaa, ei siksi että se olisi hyvää sellaista. Se aliarvioi jokaisen sitä katsovan, eikä kunnioita kenenkään sen näkevän standardeja elokuvia kohtaan. On suorastaan pöyristyttävää mielestäni, että tällainen elokuva tuottaa 55 miljoonaa dollaria lippuluukulla avauspäivänään, saati sitten että ihmiset jopa nauttivat siitä suuresti. Omatpahan ovat mielipiteenne, mutta pyydän jokaista elokuvasta nyt nauttinutta katsomaan sen viiden vuoden kuluttua, kun “höhö jättirobotteja heh kato tol robotil on pallit vau räjähdys” -tyylinen alkuviehätys on kaikonnut, ja toivon että huomaatte nauttineenne silloin joskus varsin hirveästä sonnasta.
Eipä sen puoleen, hyvähän se on että ihmiset pitävät huonommastakin kamasta. Ilman tällaisia rimanalituksia emme ikinä voisi arvostaa niitä oikeasti hyviä elokuvia.
