James Allen (Paul Muni) kotiutuu armeijasta. Hänellä on myös kiinnostus ottaa elämänsä haltuun ja alkaa siis kierrellä ympäriinsä. Hommat ei luista ja Sywässä Etelässä hän kompastuu paikallisen oikeuslaitoksen oikkuihin. Luvassa on paljon raskasta, ketjuihin kahlittua pakkotyötä tyrannimaisen vankilanjohtajan (David Landau) nyrkkivallan alla. Siitä vähemmän rikollinen mies sisuuntuu ja karkaa. Kaiken lisäksi pakomatka jatkuu vuosien ajan järsii persposkia ja veteraanivanki Bomber Wells (Edward Ellis) on aina yhtä kyyninen.
Mervyn LeRoy ohjastelee erittäin vanhan vankilaelokuvan joka kaikki genren tunteville sisältää tuttuja asioita. Siinä on takaa-ajoa, punaniskaisia vartijoita hurttineen, pettynyttä vihaa, petoksia, kaunaisen järjestelmän kostonhimoa ja runsaasti täpäriä tilanteita. Jännityksen lisäksi LeRoy saa aikaan oikeasti klassisen vankilaleffan minkä sankarin kivulias ja vastahakoinen matka Järjestelmän murskahampaissa päätyy tragediaan.
Paul Muni on elokuvan päärooolissa ja tekee suorituksen joka jää historiaan. Pelkässä hyvässä mielessä siis, sillä suorituksessa on voimaa, vimmaa ja energiaa aika paljon. Lisäksi on musertavaa nähdä kuinka ihmisen sielu hajoaa kappaleiksi kuin seinään viskattu kristallikarahvi. Edward Ellis ja David Landau eivät ole niin paljoa elokuvassa, mutta henkilöivät genren vaatimat peruspalikat. Lisäksi brutaali Sywän Etelän punaniskasysteemi saa kasvot Willard Robertsonilta joka ei halua ymmärtää että tehoton pakkotyö ei opeta mitään muuta kuin vihaa ja viekkautta. Asioita jotka James Allen oppii erittäin hyvin.
Vankilaleffan klassikko joka keksii melkoisen osan genren vakioratkaisuista ja toteuttaa ne perinpohjaisen karulla otteella. Tämä on leffa missä kahlehdittuja vankeja hakataan nahkaremmillä ja epätoivoinen mies sielunsa menetettyään pakenee pakenemasta päästyään. Pienenä heikkoutena tarinan puolivälissä oleva vaihe missä epäonninen karkurimme ehtii tehdä itsestään osan yhteiskuntaa on harmillisen päämäärätön ja epädramaattinen. Onneksi loppua kohden meno taas paranee kaikista musertavimpien hetkien iskiessä. Materiaalia on vielä parempaan leffaan, mutta tällaisenakin kyseessä on ansaittu klassikko genressään.
