Batman lukeutuu maailman tunnetuimpiin sankareihin. Jossain 1920-luvun paikkeilla uransa sarjakuvissa aloittanut Lepakkomies on sittemmin esiintynyt niin elokuvissa, TV-sarjoissa, piirretyissä, videopeleissä ynnä muissa. Tietenkin trikoosankari on myös vuosien varrella selättänyt superroistoja kolmetoista tusinassa, mutta kuka on hänen pahin vihollisensa? Pitkään mietittyäni keksin vastauksen.
Kyse ei ole kenestäkään muusta kuin Joel Schumacherista. Mies onnistui lähes lopullisesti romuttamaan Batman-elokuvasarjan. Schumin Batmanit ovat järkyttävä osoitus siitä miten jäätävästi kaikki voi elokuvassa mennä poskelleen. Yhtä kaikki, en ole (onneksi) tavannut yhtäkään ihmistä, joka pitäisi Batmanista & Robinista.
Batman & Robin on neljäs osa Lepakkomiehen elokuvasarjassa (jos ei lasketa 60-luvun elokuvaa, jossa trikoissa heilui Adam West). Schumacherin ottaessa ohjat Tim Burton oli jo tehnyt kaksi mukiinmenevää elokuvaa, Batmanin (1989) ja Batman – paluun (1992). Kuten tiedetään, herra Schumacherin ensimmäinen Batman-leffa, Batman Forever (1995), oli sekin jo paha rimanalitus. Batman & Robin saa sen tosin näyttämään mestariteokselta.
Batmanin & Robinin juoni on typeryydessään huvittava. Pakkasherra (Arnold Schwarzenegger) päättää vallata maailman ja jäädyttää sen housuihinsa sopivan siniseksi. Luulothan moiselta ukolta on vietävä, joten Batman (George Clooney) ja Robin (Chris O’Donnell) ryntäävät viitat hulmuten löylyttämään Pakkasukkoa ja hänen jääkiekkomafiaansa. Asioita hankaloittamaan ilmestyy Myrkkymuratti, (Uma Thurman) jonka ilkeä suunnitelma on kietoa Batman ja Robin pikkusormensa ympärilleen ja tuhota heidät. Kun soppaan lisätään pakolliset ihmissuhdekoukerot, syntyy tämä ala-asteikäisen raapustelulta vaikuttava juoni.
On hyvin vaikea sanoa, mikä tässä elokuvassa mättää eniten, kun joka ikinen osa-alue on sössitty näin perusteellisesti. Käsikirjoitus on kuraa, näyttelijätyö surkeaa ja ulkoasu kauhea. Kaikki hyvä Batmanista on vedetty vessanpöntöstä alas. Batman & Robin saa kaikessa karmeudessaan V-käyrän nousemaan punaisille lukemille ennätysvauhtia. Tämä elokuva on oppitunti siitä, miten elokuvia ei pitäisi tehdä.
Kuten tuli jo todettua, käsikirjoitus on kuraa. Edellä mainitun tarinan lisäksi myös dialogi on ärsyttävän pökkelöhköä ja lapsellista. Hahmot heittelevät typerää läppää tämän tästä. Batmanissa & Robinissa ei ole yhtäkään mielenkiintoista tai hyvin kirjoitettua hahmoa. Kaikki ovat samaa harmaata, ärsyttävää massaa. Miten voi olla mahdollista, että jopa Batman käy katsojan hermoille Batman-elokuvassa?
Joskus näyttelijät voivat pelastaa huonon elokuvan. Näin varmasti tämänkin leffan tekijätiimi tuumi käsikirjoituksen nähdessään ja palkkasi sen ajan suuret tähdet mukaan projektiin ajattelematta heidän sopivuuttaan rooleihinsa. Clooney on surkeaakin surkeampi Batmanina, O’Donnell ärsyttää peppukipeänä Robinina ja Thurman nolaa itsensä Myrkkymurattina. Iso-Arska sentään yrittää, mutta ei hänkään kehuja ansaitse. Loput hahmoista ovatkin jo pelkkää täytemateriaalia, joten esimerkiksi Alicia Silverstone on elokuvassa täysin turhan panttina. Näyttelijöitä ei voi syyttää käsikirjoituksen huonoudesta, mutta luulisi heiltäkin jotain itsesuojeluvaistoa löytyvän.
Batman & Robin tuhoaa koko Batmanin peruselementin, synkkyyden, jo pelkästään karmeilla visuaaleilla. Nyt Gotham City on yököttävän värikäs, neonvalojen täyttämä paratiisi. Eikä sekään riitä, vaan Lepakkoautostakin on onnistuttu vääntämään hirveän näköinen. Jo käsikirjoitus pieksi synkkyyttä oikein urakalla, mutta nämä visuaalit iskevät viimeisen tyrmäävän iskun.
Musiikki korostaa Batmanin & Robinin surkeutta. Mahtipontiset rallit eivät vain sovi tällaiseen elokuvaan. Homman typeryys korottuu kymmenenteen potenssiin, kun sankarimme ottaa yhteen lätkäjengigangstereiden kanssa. Musiikkipuolikin on onnistuttu mokaamaan täydellisesti.
Batman & Robin ei ole vain huonoin elokuva sarjassaan, se on myös yksi genrensä huonoimpia elokuvia. Ei sekään riitä vaan Batman & Robin on yksi kaikkien aikojen huonoimpia elokuvia. Se onnistui raiskaamaan Batman-elokuvat niin perusteellisesti, että siitähän pitäisi Schumacherille myöntää jonkinlainen palkinto. Tämän on pakko olla parodia. Ei kukaan voi näin surkeaa jälkeä tosissaan saada aikaiseksi.
Kiitos Christopher Nolanin Batman-leffojen pelastamisesta. Hän palautti sarjan maineen hienolla Batman Beginsilla (2005) ja vielä paremmalla Yön ritarilla (2008). Nolanin Batman-trilogian viimeinen osa Yön ritarin paluu tulee teattereihin heinäkuussa 2012. Se on jo järjestään parempi kuin Schumin räpellykset. Hatunnosto Nolanille, Schumacherille keskisormi.
Ehkä tämä oli Schumacherin tavoite? Tehdä niin surkea Batman-elokuva, että hänet aina muistetaan viittasankarin pahimpana painajaisena. Ehkä hän ei tunaroinutkaan tätä elokuvaa vaan teki siitä tarkoituksella surkean? Kaikesta huolimatta Batman & Robin on valtava läjä sontaa. Jos haluatte katsoa huonon elokuvan, katsokaa Batman & Robin.
