Steven Spielberg kiinnostui jo nuorena toisesta maailmansodasta hänen isänsä sotajuttujen ja lapsuuden sotaelokuvien ansiosta. Hän on ohjannut muutaman toista maailmansotaa sivuavan leffan. Pelastakaa sotamies Ryania on sanottu yhdeksi parhaaksi sotaelokuvaksi ja tähän mielipiteeseen voin yhtyä täysin. Myöskin Ryan sijoittuu toiseen maailmansotaan. Nyt sotaa on kuvattu sotilaiden näkökulmasta, kun aiemmin Spielberg kuvasi sotaelokuvansa siviilien näkökulmasta. Elokuva on Spielbergin leffaksi poikkeuksellisen väkivaltainen, mutta tässä on myös paljon Spielbergin elokuville ominaisia piirteittä.
Kesäkuun kuudes päivä 1944, Normandia. Liittoutuneet nousevat maihin Normandian Omaha Beachilla. Saksalaiset eivät toivota liittoutuneitta tervetulleiksi. Alkaakin armoton ja verinen taistelu. Normandian maihinnousu on tehty erittäin hienosti. Välillä esitettään pelkkää sotatoimintaa, mutta välillä kamera suuntautuu haavoittuneisiin ja kuoleviin sotilaisiin. Hätkähdyttävimmät ovat ehkä sotilas, joka nostaa toisella kädellään toisen kätensä, joka on irronnut taistelujen aikana. Toinen on maassa makaava sotilas, jolla suolet ovat osittain ulkona ja joka huutaa äitiään.
Maihinnousua seuraavana päivänä kahdeksanhenkinen sotilasosasto lähetetään etsimään sotamies James Ryania, joka katosi maihinnousun aikana. Hänet pitää viedä kotiin, koska hänen kaikki veljensä ovat kaatuneet ja esikunta haluaa, että Ryanin äidillä on edes yksi elossa oleva poika. Etsintätehtävä ei kuitenkaan ole ihan helppo. Ryhmään saadaankin haalittua monipuolinen porukka.
Sotamies Ryania on kehuttu maailman parhaaksi sotaelokuvaksi. Ei olleet kehut ihan turhia, sillä tämä kuuluu maailman parhaimpiin sotaleffoihin. Sotaa kuvataan eritäin realistisesti ja brutaalisti. Realistisuuden tuntua lisää se, että värejä on hieman vaalennettu. Myös näyttelijät tekevät hyvää työtä, eikä kukaan pääse pääosaan. Elokuvassa on lievässä määrin patriotismia, mutta se ei pääse missään vaiheessa pilaamaan elokuvaa.
